Nöyryyden harjoitus Astanga jooga
Astanga rantautui Suomeen 1990 -luvun loppupuolella ja oli ensimmäisiä todellisia joogabuumeja Helsingissä. Ensikosketukseni siihen oli Nike Convention Espoon Otaniemessä, joka oli silloin vuosittain järjestettävä ohjaajien inspiraatiopäivä.
Sillä kertaa Conventionissa oli mukana myös Petri Räisänen, joka piti Astangaharjoituksen ja kertoi sen historiasta. Olin toki kuullut joogasta, mutta en harjoitellut säännöllisesti.
Oli kiehtovaa kokeilla harjoitusta josta kaikki tuntuivat puhuvan.
Itse harjoituksesta muistan edelleen ainoastaan sen, kuinka tuskalliselta tuntui ensi kertaa nousta alaspäinkatsovaan koiraan ja hengittää syvään, vaikka tuntui että otsasuonet pullistuivat ja hengityksen virtaamisesta tai kehon ja mielen yhteydestä ei ollut edes kalpeaa aavistusta.
Se, mikä teki suuremman vaikutuksen, oli ohjaaja ja hänen kertomuksensa perusjäykän lätkänpelaajan matkasta joogan maailmaan.
Tässä joogamuodossa tuntui olevan jotain käsinkosketeltavan harmonista ja seesteistä, kuitenkin vahvaa ja fyysistä.
Onko olemassa rakkautta ensivinyasalla?
En siis voi sanoa, että kaikki loksahtivat kohdalleen ensimmäisellä kerralla, ennemminkin tunsin löytäneeni keholleni rajat joita en tiennyt olevan olemassa. Tunsin myös olevani voimaton ja kankea, vaikka työni oli hyvin fyysistä ja kestävyyttä vaativaa sekä liikkuvuusgeenejä minulle oli annettu kauhalla lappaen.
Vaadittiin liikkuvuuden ja voiman sijaan nöyryyttä. Sellainen oli minulle harjoituksessa täysin uusi ulottuvuus.
Syntymälahjana saatu hyvä liikkuvuus alkoi pian toimia minua vastaan
Siitä harjoituksesta lähti kipinä, joka pikku hiljaa alkoi saada lisää tilaa ajatuksissa. Ensin vain harjoittelemalla, kokeilemalla eri ohjaajia ja ryhmiä, välillä Helsingin ja Suomen rajojen ulkopuolellakin. Joogasta tuntui löytyvän hetken rauha ja hiljaisuus vastapainoksi minuuttiaikataulutetulle ja täsmällisesti organisoidulle, sen hetkiselle elämälle.
Syntymälahjana saatu hyvä liikkuvuuteni alkoi kuitenkin pian toimia minua vastaan. Suoritukseen taipuvainen luonteeni ei sen lisäksi antanut harjoituksen tapahtua omassa tahdissaan vaan halusin lisää “tuloksia” ja sitä tunnetta, että pystyin, yletyin ja avauduin. Täysi eteentaivutus, Pachimottanasana, tuntui upealta!
Liikkuvuus yhdistettynä heikkoon liikehallintaan johti kuitenkin lopulta siihen, että kehoni heikoin kohta, alaselkä, oli lopulta niin arka etten pystynyt taivuttamaan eteenpäin edes solmiakseni kengännauhoja.
Tähän väliin sijoittui onneksi ensimmäinen raskauteni.
Lasteni syntymät tarjosivat hengähdyksen työelämästä ja sitä kautta myös harjoitteluun tuli luonnollinen tauko. Uuden elämän vastaanottaminen vei huomion viimein muualle kuin omaan kehoon ja sen alituiseen tarkkailuun ja analysointiin. Kehoni sai vihdoin toipua ja korjautua rauhassa.
Vasta lasten syntymän jälkeen huomasin pakostakin, että kehoni tarvitsee enemmän hoitavaa ja huoltavaa harjoittelua kuin äärirajoille venymistä ja adrenaliinin nostetta. Sitähän olin ryhmäliikuntaohjaajana tottunut vaatimaan muilta ja varsinkin itseltäni.
Pään sisältä kehon sisään
Voi tuntua vaikealta nähdä itseään sisältä käsin. Minä jos kuka ymmärrän mistä tämä johtuu, sillä itsekin ajattelin peilin olevan se, joka kertoo miten hyvin harjoitus tehoaa.
Peilistähän voi tarkistaa virheelliset linjaukset ja tehdä korjaukset tarkasti ja eksaktisti, eikö vain?
“Brain is the hardest part of the body to adjust in asanas”
B.K.S. Iyengar
Keho on kuitenkin monimutkaisempi kokonaisuus kuin pelkät kuoret. Astangassa minua kiehtookin eniten juuri liikkeiden tekeminen ja yhdistäminen toisiinsa loogisella ja harmonisella tavalla.
Keho tuottaa lämpöä ja liikettä hengityksen avulla ja sen rytmissä. Sisältä päin nouseva lämpö pehmentää liikeratamme hellästi ja kehon omia ulottuvuuksia kunnioittaen.
Harjoituksen eteneminen ei tapahdukaan avautumalla, venymällä tai ylettymällä, vaan pikku hiljaa edeten ulkoa sisälle, pinnan alle, oleelliseen. Iholta, luista ja ytimistä mielen tasolle.
Eikö olekin kaunis ajatus?
Astanga ja ahimsa, अहिंसा
Joogaharjoitukseen kuuluu myös syvempiä tasoja. Harjoitus on väkivallaton eikä siihen tule kuulua repiminen, pakottaminen tai puskeminen, ei oma eikä kenenkään muun. Kun opit liikkumaan kehosta käsin, voit olla varma ettei harjoittelusta aiheudu sinulle haittaa. Opettelemalla kuuntelemaan kehoa, sen viisaus ei petä. Tämä kehon hiljainen viisaus ei kuitenkaan puhu kovaan ääneen, ei käske eikä ole ehdoton tai musta-valkoinen.
Voit kuulla sen lempeimmän ja vaimeimman äänen vain silloin kun ajatusten virta hiljenee. Se ääni on sisäisen opettajan ääni.
Tervetuloa kanssani Easy Astangaan
