6. joulukuuta Itsenäisyyspäivä
Ainakin kerran vuodessa tuo sana tulee vastaan.
Itsenäisyys.
Yhdistävä sana kokonaiselle kansalle, joka on maksanut itsenäisyydestään kalliin hinnan. Itsenäisyys voi olla myös arvo, joka heijastuu sanoissa ja teoissa, joka päivä. Onko itsenäisyys sinulle arvo? Entä millaista elämäsi olisi, mikäli itsenäisyyttäsi rajoitettaisiin tai sitä ei olisi lainkaan?
Miten itsenäisyys näkyy arjessa yksittäiselle ihmiselle, kuten vaikkapa sinulle tai minulle?
Minulle itsenäisyys on..
Itsemääräämisoikeutta; tämä on minun elämäni, voin käyttää sen sillä tavalla kuin itse katson parhaimmaksi.
Voin olla oma itseni ja pystyn ilmaisemaan vapaasti ajatuksiani, kuten juuri nyt tässä sinun silmiesi edessä, ilman pelkoa seuraamuksista.
Valinnanvapautta; koska perusarkeni on monin tavoin yksinkertaista, on minulla vapaus järjestää se oikeaksi katsomallani tavalla.
Minun ei tarvitse miettiä henkiinjäämiseen liittyviä rutiineja, kuten suojaa tai ravintoa, joten aikaa ja resursseja jää yli maapallon keskivertoihmistä enemmän.
Hedelmällistä kasvualustaa; koska isänmaassani arvostetaan koulutusta, on minulla halutessani mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.
Minua ei jätetä pulaan, vaikka epäonnistuisin surkeasti, siitä on hyvinvointiyhteiskuntamme pitämässä osaltaan huolta.
Minulle annetaan mahdollisuus kasvaa, kehittyä ja oppia, mutta itse päätän, tuleeko minusta kirurgi tai hyvinvointiyrittäjä.
Luottamusta; tunne siitä, että kaikki järjestyy, vaikka välillä kyntäisinkin syvällä.
Minua ei hylätä täysin, vaikka elämä koettelisikin. Ja elämähän koettelee, ennemmin tai myöhemmin, meistä jokaista.
Sallivuutta; koska olen ohjaksissa omassa elämässäni, sallin muille elämän heidän valitsemallaan tavalla.
Harjoitan hyväksymisen taitoja, vaikka kaikkien elämässä hyvinvointi ei näy samalla tavoin kuin omassani.
Koska elämäni on omassa päätäntävallassani, on minun myös helpompaa hyväksyä muiden valinnat, vaikka ne eivät olisikaan täysin yhtenevät minun arvojeni kanssa. Elän ja annan elää.
Miten itsenäisyys näkyy sinun elämässäsi?
Hyvää Itsenäisyyspäivää, Suomi!
