Minulla on ollut onni syntyä Suomeen ja kasvaa perheessä, jossa naisen ja miehen roolit eivät ole olleet kovin selvästi rajatut. Äitini on saanut opiskella ja tehdä tärkeää, ihmisläheistä työtä. Isäni on herättänyt oudoksuntaa hoitamalla työnteon ohella minua ja sisaruksiani siinä, missä äitinikin.
Ehkä näistä syistä minulle on aina ollut itsestään selvää, että voin, pystyn ja kehtaan tehdä juuri sitä mitä haluan.
Pidän tätä suuressa arvossa varsinkin kun tiedän oikein hyvin, että muualla ei näin aina ole.
Tästä oikeudesta haluan pitää myös kiinni.
Olen vahvatahtoinen ja vasta myöhemmin opin sen, että vaikka vahvatahtoinen nainen on aikaansaava, hän voi olla muiden mielestä pelottava. Vahvan naisen läsnäolo oudoksuttaa, vaikka aidosti vahvalla ihmisellä ei ole tarvetta talloa muita alleen.
Ehkä juuri tästä syystä rinnalleni on valikoituneet vain se tärkein mies ja ne naiset, jotka uskaltavat jakaa vahvat ja mahdollisesti poikkeukselliset näkemyksensä, eivätkä hevin kavahda omiani.
En pyydä anteeksi vaan toivon, että jokainen tyttö saisi elää näin, eikä antaisi itseään talloa. Ei perheen, ei miehen, ei ympäristönsä eikä kenenkään toimesta.
Toivon, että hänen elämänsä kulkisi siihen suuntaan, mikä häntä kutsuu, olkoon se hoivaaminen, auttaminen tai muiden johtaminen.
Että hän ei pelkäisi katsoa myös laatikon ulkopuolelle, vaan rohkeasti tarttuisi omien arvojensa mukaiseen toimeen myös silloin, kun se ei muiden mielestä ole sopivaa tai muiden odotusten mukaista.
Jätän nyt väliin sen kappaleen, missä toinen nainen onkin ihastunut minun vaalimaani puutarhaan ja haluaa sen itselleen kopioida. Olenhan itsekin olen ollut kateuksissani kerrassaan kurja ihminen.
Haluan mieluummin kertoa, että minulla on ollut myös onni tutustua muihin vahvoihin naisiin.
Vahvan naisen tunnistaa siitä, että hän pystyy kohtaamaan sinut sellaisena kuin olet.
Hänen läheisyydessään sinulle ei tule heikko ja epävarma olo, sillä hänen ei tarvitse käyttää hyväkseen sinun epävarmuuttasi päästäkseen hyvään asemaan.
Hänen läheisyytensä vahvistaa myös sinua, ei tallo sinua alleen.
Me yhdessä olemme valtava empatiapotentiaali, joka voi muuttaa maailman. Nyt meitä tarvitaan enemmän kuin milloinkaan.
Hyvää kansainvälistä Naistenpäivää!