Kehonhuolto pitää koneiston käynnissä

Liikkuvan ihmisen tärkeitä työkaluja kunnon kohottamiseen ja ylläpitoon on järkevän harjoittelumäärän lisäksi monipuolinen, fiksusti toteutettu ruokavalio. Nämä ovat itsestäänselviä asioita ja tukevat toinen toistaan: ilman rakennusaineita keho ei kehity ja palaudu rasituksesta ja ilman liikuntaa ruoka ei muutu kehon polttoaineeksi, vaan varastoituu huonon päivän varalle.

Yksi työkalu tuppaa unohtumaan jos sille ei tietoisesti tee tilaa omassa kalenterissa. Riittävä lepo ja kehon liikeratojen palauttelu kuuluu olennaisena osana liikkujan päiväjärjestykseen.

Hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää harjoittelun intensiteettiä: mitä raskaampi harjoitus, sitä tärkeämpää on palauttaa rasitettu lihas takaisin lepopituuteensa.

Näin säilytät nivelten liikeradat ja pystyt esim. solmimaan kengännauhat ja pukemaan rintaliivit ongelmitta jatkossakin. Liikkuvuuden lisäksi harjoituksen aikana lihakseen kertyneet maitohapot ja muut kuona-aineet poistuvat huoltavan harjoittelun seurauksena.

Yksipuoliset harjoittelumenetelmät kasvattavat rasitusvammojen muodostumisen riskiä, joten kehonhuollolle kannattaa raivata tilaa viikoittain.

Kyllä, tämä koskee myös kuntosalilla kävijöitä.

Jumi ei ole voimaa!

Venyttely vai kehonhuolto?

Ihan perus venyttelyllä päästäisiin aika pitkälle, mutta aika usein kuulen sanottavan “pitäisi venytellä lisää”. Venyttely on hyvä, mutta ei suinkaan ainoa eikä edes välttämättä tehokkain tapa pitää kehon liikkuvuudesta huolta.

Kevyt liikunta “Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta” -intensiteetillä on hyvin puhdistava ja huoltava harjoitusmuoto. Esim. kevyt kävelylenkki on hyvä esimerkki tällaisesta koko kehoa huoltavasta ja palauttavasta harjoitteesta, johon ei esim. sisälly lainkaan varsinaista venyttelyä.

Lisäksi kynnys tällaiseen kevyeen harjoitukseen on hyvin matala, sillä se toimii kaikille kuntotasoille.

Vesijumppa tai uiminen ovat loistava tapa palautella kehoa. Veden hydrostaattinen paine edesauttaa kehoon kertyneen kuona-aineen poistumista ja sitä paitsi – vedellä on rauhoittava vaikutus myös mieleen.

Veden kannatellessa myös nivelten liikellaajuudet helpottuvat ja kasvavat. Nivelten täydet liikeradat ovatkin liikkuvuuden yksi tärkeimpiä tavotteita.

Kehonhuoltotunnilla avaat ja pehmennät kehoa lempeästi dynaamisilla liikkeillä. Tunnilla käytetään apuvälineinä joko tennis/fasciapalloa, keppiä tai rullaa.

Liikkeet tehdään rauhallisesti ja kehoa kuunnellen, välillä lainaten hieman Pilatesta tai keskittyen enemmän faskioiden käsittelyyn hierontapallon avulla tai kokonaisten lihastoimintaketjujen aktivoimiseen.

Apuvälineiden avulla voidaan joko tehostaa liikettä tai vapauttaa liikeratoja, mutta apuvälineet eivät ole pakolliset hyödyn saamiseksi.

Hyvä kehonhuolto on enemmän kuin yksittäinen tunti, sillä vain säännöllinen harjoittelu tuo parhaimman hyödyn. Kun kehosi on nesteytynyt, vetreä ja elastinen, huomaat kehityksen myös muilla kunnon osa-alueilla.

Onko jooga kehonhuoltoa?

Joogan hyödyt ulottuvat myös kehoon. Eri joogalajit tähtäävät rentoutumiseen eri tavoilla, seuraavana esittelen kaksi eri ääripäätä: erittäin rauhallisen ja paikallaanpysyvän sekä hyvin dynaamisen, virtaavan ja vahvan joogatyylin.

Molemmat näistä toimivat oikein hyvin kehoa huoltavana harjoituksena, sillä keho rauhoittuu ja rentoutuu silloin, kun mieli on rauhallinen.

Parasta on se, että kehon rentoutuessa mielikin rauhoittuu. Hyvän sykli on syntynyt.

Yinjooga

Yinjooga on vaihtoehto ihmiselle jolle hyvin rauhallinen ja liikeratoja lempeästi ja verkkaisesti avaava harjoitus on mieluinen.

Joogamuotona se sopii kaikille, sillä liikkeitä on vain kourallinen ja ne tehdään apuvälineiden, kuten tyynyjen, tiilien, peittojen ja vöiden avulla mukavaksi tehden.

Apuvälineiden avulla on tarkoitus saada keho rentoutumaan ja antautumaan kokonaan painovoimalle joten harjoitus on erittäin miellyttävä kokemus!

Yinjooga rauhoittaa autonomista hermostoa mikä taas edesauttaa kehon stressitason laskua. Tunnin jälkeen tunnet palautuneesi ja latautuneesi ja keho tuntuu vapaalta ja rennolta. Lue lisää Yinjoogasta >>

Hus, stressi ja tervetuloa rauha!

Joogaflow, Astanga ja Rocket

Astanga, Rocket ja Flowjooga jotka ovat puolestaan fyysisempiä joogamuotoja. Tunti on kokemuksena virtaava ja dynaaminen. Liikkeen avulla kiristävät paikat pehmenevät liikkeen avulla.

Rocketin perusrakenne säilyy samanlaisena harjoituksesta toiseen. Teemoja on kaksi: rauhoittavat eteentaivutukset ja tasapainoilu sekä energisoivat taaksetaivutukset ja käsitasapainoilu.

Rutiini mahdollistaa harjoituksen asteittaisen syvenemisen kehon alkaessa muovautua asanoiden vaikutuksesta.

Flow on sisällöltään vapaampi, teeman kietoutuessa esim. sydämen tai vaikka lonkkien ympärille. Joogatunti on kokonaisuus joka pehmentää, vahvistaa ja puhdistaa kehoa ja mieltä sekä haastaa sinua kokeilemaan turvallisesti rajojasi.

Rocket ja Flow sopivat kaikille mutta ihan erityisesti niille jotka nauttivat liikkeestä. Kokeilemalla löydät oman tapasi ja sen tyylin millä juuri sinun kehosi rentoutuu. Loppujen lopuksihan on kyse siitä, että vaikka liikunta on elämäntapa, sen ei tarvitse olla koko elämä ollakseen tehokas ja sinun arkeasi hyödyttävä.

Tasapaino liikunnan, levon ja hyvän ravinnon välillä löytyy etsimällä.

Voit kysyä ammattilaiselta apua, mikäli kaipaat hieman tukea tasapainoiluun.

Tasapaino liikunnan, levon ja syömisestä saatavan nautinnon välillä löytyy uteliaasti etsimällä

Meidän tehtävämme on auttaa sinua juuri jaksamiseen liittyvissä haasteissa.

kirjoittaja on liikunnan ammattilainen ja pienen yrityksen omistaja

Samankaltaiset artikkelit