Kesän kynnyksellä
Kalenteri on kääntynyt ratkaisevan askelen kohti kesää. Toukokuu tuo tullessaan lämpimämmät kelit ja lupauksen kesästä. Kesä on meille kaikille myös odotuksissa lomakauden alkamisen vuoksi. Ehkäpä jo tänä vuonna päästään liikkeelle hieman vapaammin.
Kesä ja lomakausi ryhmäliikuntastudiolla tuo mukanaan aikataulusuunnittelua. Me haluamme palvella läpi kesän ja olemmekin avoinna päivittäin, sateella ja paisteella! Zenanan kesä on jaettu kahteen osaan: ensimmäinen osa on 16.5 lähtien Juhannukseen saakka, jolloin osa asiakkaista ja ohjaajista lähtevät lomailemaan.
Tällä alkukesän ajalla meillä liikutaan edelleen 24 vakituisella viikkotunnilla. Tutustu alkukesän 2021 aikatauluun >>
Koska ryhmäliikuntaohjaajat tekevät ohjaamista työkseen, odottavat he lomaa ja huilitaukoa aivan yhtä paljon kuin kuka tahansa muu työntekijä. Tästä syystä myös vakituisten viikkotuntien ohjaajat saattavat vaihdella, vaikka pyrimmekin muulloin siihen, että ohjaajat sitoutuvat liikuttamaan sinua koko kauden ajan.
Me studion taustajoukoissa odotamme loman irrottavan ajatukset hetkeksi koreografan hiomisesta sekä musiikin tikuttamisesta ja niiden sijaan keskittyvän keräämään voimia tulevaa syksyä varten. Ohjaajat tekevät rankkaa (ja ihanaa) fyysistä työtä ja tauko tekee oikein hyvää sekä keholle että mielelle!
Tauon aikana voit sinäkin osallistua matalan kynnyksen tapahtumiimme, kuten esim. tämä Zumba by Zenana, tapahtumapaikkana Messilän rantahietikko.
Tänä vuonna Zumbaa ohjaa jo vanhan tutun ZIN Laura Raision lisäksi ZIN Elina Laine sekä ZIN Sanna Ahonen. 15.5. aloitamme Elinan johdolla ja viimeinen Zumba by Zenana on 31.7. Rannalla kun ollaan, on tapahtumassa aina säävaraus. Tänä vuonna maksuna käy joko käteinen tai leimaus Zenanan asiakaskortilta.
Sanna on vieraileva ohjaaja Helsingistä ja hän on käynyt Zenanassa aikaisemminkin. Lue lisää hänestä täällä, mutta Sannan Zumba on supersuosittua ja se kannattaa tulla paikanpäälle kokemaan. Hänen tunneilleen nimittäin on asiakkaita normaalisti jonoksi saakka.
Sanna Ahonen Zenanan vierailevana ohjaajana
Zenanassa käy myös vierailevia ohjaajia. Tapaa postauksessa Sanna Ahonen.
Ei ole mikään salaisuus, että heinäkuussa on ryhmäliikuntastudiolla hiljaisempaa kuin muina vuodenaikoina. Tästä syystä Juhannuksen jälkeinen viisi viikkoa on myös tuntejakin hieman vähemmän.
Olemmekin luoneet aikataulun nimenomaan tätä viittä viikkoa varten lähinnä perustuntien ympärille. Samalla saamme aikaa työstää syksyn aikataulua, johon meillä onkin jo uusi idea muhimassa.
Jää siis kuulolle, aikataulu tulee olemaan valmis julkaistavaksi viimeistään Juhannuksen tienoilla.
Onko sinulla olemassa erityinen toive syksyä ajatellen? Kannattaa nykäistä hihasta ohikulkiessasi, sillä otamme vastaan aikataulu- ja tuntitoiveita.
Voit myös laittaa sähköpostia suoraan minulle tai Lauralle, palvelemme sinua arkisin ja välillä vähän viikonloppuisinkin.
/Elina
