yhteistyössä

Trikoot ovat liikkuvan naisen pikkumusta

|| Kaupallinen yhteistyö BomBomin kanssa ||

Anne treenivaateliike BomBomista kävi kylässä Zenanan Zumba All Time Favorites -tunnilla ja toi minulle kokeiltavaksi Sporting Way Blackie Extra long – trikoot. Tarkoituksenani oli testata näiden kompressio-ominaisuuden omaavien trikoiden toimivuutta erilaisilla ohjatuilla tunneilla eli ns. ohjaajan tulikasteessa.

Valitsin räväkän mustan värin, sillä olen hieman sitä mieltä, että mustat trikoot ovat liikkuvan ihmisen pikkumusta: välttämätön omistaa ja sopii ihan kaikkiin tilaisuuksiin oikein asustettuna.

trikoot, bombom
Liikuntastudion arjessa ei vaatteidenvaihdolle jää aikaa

Pikatesti

Jo sormituntumalla huomaa, että nämä trikoot on tehty istumaan napakasti päälle. Myös pikatesti oli positiivinen eli kangas on riittävän paksua peittääkseen räväkimmänkin väriset alushousut myös kyykätessä.

Pikatesti paljastaa välittömästi ja kahdessa sekunnissa, miltä alushoususi näyttävät trikoiden alla. Pingota trikoot piukeiksi kämmenselkääsi vasten ja totea niiden peittävyys (tai peittämättömyys!). Näkyykö kynsilakan väri? Siinä tapauksessa myös alushoususi väri tulee näkymään näiden läpi.

Älä turhaan hukkaa rahaa trikoisiin, jotka kuultavat läpi. Mikäli vahinko on jo päässyt tapahtumaan, voit korjata asian käyttämällä trikoiden kanssa takapuolen peittävää tunikaa. Toinen vaihtoehto on löytää kiristämättömät mummo-alushousut.

trikoot, bombom
Nämä muuten ihanat, kultapilkulliset trikoot jätin tangolle roikkumaan

Nämä ihanat, kultapilkulliset trikoot bongasin eräästä urheiluliikkeestä. Päällisin puolin ne näyttävät upeilta. Jalassakin ne näyttävät kerrassaan upeilta, mutta pyllistys pukuhuoneessa paljastaa armotta niiden kuultavuuden. Merkkiä en mainitse, mutta kyseessä on kansainvälisesti tunnettu urheiluvaatebrändi.

Näiden läpinäkyvien trikoiden hinta oli pyöreät 100€. Joka euro menee näissä trikoissa täysin hukkaan, ellet ole valmis käyttämään mummopikkareita.

Vertailun vuoksi alla olevassa kuvassa on pingotettuna SW Blackiet. Vaikka valaistus on hieman eri, näistä ei näy läpi edes valoa vasten. Huomaatko eron?

trikoot, bombom, sporting way blackie
Ei näy, ei kuulla ja pitää paikallaan sen, minkä peittääkin.

Jätä pikatestissä feilanneet trikoot roikkumaan kaupan henkarille. Säästät sekä aikaa että rahaa.

Koko

Sporting Wayn trikoot muistuttavat ulkoisesti hieman jättikokoisen Barbien trikoita, mutta päälle puettuina antavat erittäin hyvin periksi. Vaikka kangas venyykin reippaasi ylle puettaessa, on kangas edelleen peittävä.

Uskomatonta kyllä, vaikka trikoot muistuttavat enemmän sukkahousuja kuin trikoita, niihin mahtuu vaivatta sisälle. Pari sivupotkua ja kyykkyyn-ylösliikettä ja housut istuvat yllä kuin valetut.

Yksi kompressiotrikoiden parhaita puolin on se, että ne tuntuvat päällä napakalta ja tukevilta, mutta eivät silti purista.

Trikoot ja kompressio-ominaisuus

Kompressiovaatteet ovat urheiluvaatteiden trendi, niillä väitetään olevan liikkuvan ihmisen kannalta hyödyllisiä ominaisuuksia. Kompressio-ominaisuushan tunnetusti lisää laskimopainetta, verenkierto vilkastuu ja näin mm. veritulpan mahdollisuus pienenee. Kompressiotrikoiden vaikutus on tältä osin samanlainen kuin esim. lentosukissa.

Liikkuvalle ihmiselle kompressio-ominaisuudesta on muitakin hyötyjä. Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä on tutkittu kompressio-ominaisuutta urheilijoilla. Tuloksista löytyy hyötynäkökulma tavalliselle kuntoilijallekin: tulosten mukaan pakaralihas aktivoituu 5% tehokkaammin kompressiovaatetta pitämällä, mikä lisää puolestaan harjoituksen tehokkuutta.

Tehon lisäksi kompressiovaate edesauttaa palautumista ja ennaltaehkäisee lihaskramppeja. Tutkimuksessa korostettiin myös kompression hyötyä nimenomaan alaraajoille: neste ja turvotus kun tuppaa kertymään juuri alaraajoihin, on hyötykin suurin puettaessa ylle kompressiosukat, -säärystimet tai -trikoot.

Tutkimuksessa oli mukana urheilijoita, kuten jääkiekkoseura Pelicans -edustusjoukkue, uimareita sekä kestävyys- ja pikajuoksijoita.

Itselläni lisäksi heikko nestekierto turvottaa jalkoja helposti joten kompressiovaate helpottaa oloa etenkin pitkänä päivänä. Oma kokemukseni on se, että jalat pysyivät virkeämpänä ja tuntuvat kevyemmiltä hyvin tuettuina. Jalat tuntuivat myös napakammilta, virkeämmiltä ja valmiilta tekemään raskastakin työtä.

Barre -tunnilla trikoissa tunsin lisäksi pysyväni aavistuksen paremmin tasapainossa mm. yhden jalan varassa, ehkä johtuen juuri siitä, että lihakset olivat “hereillä”.

Kiva ulkonäkö

Entisenä seisomatyöläisenä voisin kuvitella, että nämä trikoot työvaatteena vähentäisi myös jalkojen turvotusta työvuoron aikana. Pitkään jatkuva seisominen ja varsinkin kovalla lattialla käveleminen väsyttävät ja turvottavat jalkoja.

Trikoot sopivat parhaiten yhdistettynä joko pidemmän malliseen paitaan tai siistin paidan ja pitkän villatakin kanssa. Trikoiden pintamateriaali on kiiltoasteeltaan enemmänkin himmeä ja tuntuma hieman karhea. Karheus aiheuttaa sen, että niiden kanssa kannattaa pukea jotain sileää ja laskeutuvaa, jotta ne eivät takertele trikoiden pintaan.

Kaiken kaikkiaan nämä housut ovat niin monikäyttöiset, että jos minun pitäisi valita vain yhdet housut vaikka lentolaukkuun, ottaisin nämä! Trikoon siisti ulkonäkö on ehdottomasti plussaa menevälle ja edustavalle naiselle, jolla ei ole aikaa miettiä useampia asukokonaisuuksia.

Monikäyttöisyys

Työpäivääni kuuluu usein kahdesta kolmeen perättäistä tuntia. Suurimmaksi osaksi tunnit vaihtuvat nopeasti ilman mahdollisuutta vaatteiden vaihtoon. Trikoiden monikäyttöisyys onkin valttia silloin, kun aika on kortilla ja kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa tuntia ohjattavana peräkkäin.

Pidin Sporting Way -trikoita päälläni kaikilla ohjatuilla tunneillani: Zumbassa, Barressa, joogassa, jne. Hiki roiskui ja sheikkasimme ankarasti, mutta trikoot pitivät muodot paikoillaan ja jalat kevyinä. Niiden pinta tuntui ihanan kuivalta, vaikka hikitunnin jälkeisellä tunnilla taas hengittelimme rauhoittavia hengityksiä.

Kyykätessä pystyin keskittymään paremmin ohjaamiseen ja tunnin osallistujiin. Ohjeistaessani nelinkontillani, massu pysyi tiiviinä eikä minun tarvinnut miettiä, millaiselta röllykältä vatsapuoli näyttää tässä asennossa.

Trikoot toimivat erinomaisesti kaikilla ohjaamillani tunneilla. Erityisen paljon tykkäsin joogata nämä jalassa, peittävyytensä ja joustavuutensa ansiosta. Kun huomio kiinnittyy ensisijaisesti siihen, mitä tehdään, on mahdollista tehdä vaativampiakin asanoita, kuten vaikka syviä eteentaivutuksia tai päälläseisontaa.

Ohjaajan tulikaste on siis läpäisty kirkkaasti hyväksytyin arvosanoin!

Malli ja materiaali

Olen hieman keskivertosuomalaista pidempi ja riittävän pitkien trikoiden löytäminen on välillä haastavaa. Sporting Way -trikoissa lahkeen pituus riitti nilkkoihin saakka ja jopa ylikin. Yli 170cm pitkät treenaajat: näissä liikut huoletta!

Näissä trikoissa on myös erityisesti tämän päivän ihmistä kiinnostava ominaisuus: ne ovat ÖKO-TEX -sertifioidut. Joogaihminen on iloinen ja huojentunut, että urheiluvaatteen valmistuksessa otetaan huomioon myös ympäristötekijät.

Yli 170cm pitkät treenaajat: näissä trikoissa liikut huoletta!

SW Blackie -trikoissa voi huoletta kyykistellä, nostella ja seistä vaikka päällään, ne eivät valu eivätkä muutenkaan paljasta strategisia paikkojasi.

Pestyäni näitä trikoita kymmeniä ja jälleen kymmeniä kertoja voin sanoa, että niiden kangas on säilynyt kuin uutena. Kangas on täysin sileä, saumat rispaantumattomat. Nukkaa ei ole näkyvissä lainkaan, ei kankaan sisä- eikä ulkopuolella.

Myös väri pitää edelleen pintansa ja musta on edelleen musta.

Pesen trikoot nestemäisellä pyykinpesuaineella aina heti käytön jälkeen. En käytä huuhteluainetta koskaan ja 40 asteen pesuohjelmalla on riittänyt mainiosti. Kuivaus tapahtuu kuivaushuoneessa ripustettuna narulle, en käytä urheiluvaatteiden kuivatukseen kuivausrumpua lainkaan.

Blackie -trikoita saa sekä matala- että korkeavyötäröisenä mallina.

Superisot kiitokset myös Annelle BomBomiin, luottotrikoot ovat nyt löytyneet!

Kurkkaa vielä BomBom verkkokauppa ja Facebook -sivut

kirjoittaja on liikunnan ammattilainen ja pienen yrityksen omistaja

Samankaltaiset artikkelit