fbpx
Ryhmäliikunta

Musiikki on lääkettä sielulle

Musiikki on yllättävän tärkeässä asemassa ryhmäliikuntatunnilla. Se joko rytmittää kiltisti taustalla tahtia tai sitten se nostattaa fiilistä silloin, kun tarvitaan ekstratsemppiä, jotta jaksat kirittää toistot loppuun saakka.

Olen aina ollut avoin ehdotuksille, mitä tulee hyvään ja ennen kaikkea liikuttavaan musiikkiin. Joitain toiveita olen jo toteuttanutkin pyynnöstä. Tiedän hyvin, kuinka fiilis nousee kattoon, kun oma lempimusa, sopivat lyriikat tai ihana melodia virtaa korvista jäseniin ja saa liikkeelle! Tämä on muuten myös yksi niistä tekijöistä, mikä erottaa meidät ryhmäliikkujat muista liikkujista.

Oma musiikkimakuni kulkee klassisesta ja jazzista heavymetallin kautta iskelmään, joten valitessani musiikkia ongelmaksi tulee lähinnä se, mitkä biisit jätetään listan ulkopuolelle. Olen sitä mieltä, että lähes kaikkeen musiikkiin löytyy mukavaa tekemistä. Olen pitänytkin kokonaisia Coretunteja klassisen musiikin tahdissa. Todella haastavaa ja jännittävää!

Sovellukset ovat apulaisia vailla vertaa

Miten ihmeessä olenkaan aiemmin löytänyt sopivan vaihtelevaa musiikkia ilman suoratoistopalveluja? Nyt, kun luon soittolistan suoratoistopalvelun algoritmi antaa ehdotuksina samantyylistä musaa. Lisäksi musiikkikappaleita ei tarvitse vielä kuuntelu- ja suunnitteluvaiheessa ostaa käyttöön, vaan listaa voi kerätä, ideoida ja muutella vapaasti.

Ennen Spotify-palvelua tämä sama asia hoidettiin levyliikkeessä tai oikaistiin mutkat suoraksi ja käytettiin valmiiksi miksattua treenimusiikkia. Toimii toki edelleen myös niin.

Minulla onkin listoja kerättynä valmiiksi, mm.

– kyykkybiisit Pumppiin
– Joogaflow virtaavat biisit
– Yinjoogaan sopiva tunnelmamusiikki
– pehmeitä, akustisia biisejä venyttelyihin ja FasciaMethodiin

Korvat ovat siis auki koko ajan ja monesti hyvät ideat napataankin sattumalta. Tästäkin voi kiittää sovellusta, joka etsii ja löytää tuntemattomien biisien nimet.

Esimerkiksi Sisäpyöräilyyn sopii raskas musa todella hyvin, joten lokakuulla sitä olikin tunnin täydeltä. Osa asiakkaistamme rakasti, osa vihasi sydämensä pohjasta, mutta kylmäksi tuskin jäi kukaan.

Ihanaa, kamalaa heviä!

Kun painat Play-nappulaa, pääset fiilistelemään kotisohvalla vaikka dieselveturin tavoin rullaavaa Rammsteinia.

Voimabiisisi?

Musiikilla on ihan oikeasti vaikutusta aivoihimme ja sillä voi säädellä mielialaa. Ryhmäliikuntatunnilla sen voimaa hyödynnetään energiatasolla. Musiikin avulla me ohjaajat pyrimme siivittämään musiikin avulla sinun suoritustasi valitsemalla energistä, teräväsoudista ja vahvan dynamiikan omaavaa musiikkia. Hyvä biisi saa kyykyt luistamaan, askelen kevenemään ja pusket viimeisetkin toistot maaliin saakka.

Rentoutumiseen ja energian alastuomiseen käytämme ryhmäliikuntatunneilla taas hitaita, pehmeitä soundeja, haikeita ja kuultavia melodiakulkuja.

Behmin ääni on kuin luotu haikeisiin melodioihin

Onko sinulla olemassa biisiä, joka saa mielialasi muuttumaan heti ensi tahdeista? Jokin sellainen sanoitus, melodia tai rytmi, joka toimii kuin taikasauvan heilahdus, voimaannuttaa tai saa sinut ylittämään omat rajasi? Repimään vaikka puut juurineen maasta?

En voi luvata kokonaista ihan tuntia voimabiisien ympärille, mutta mieluusti sisällytän sellaisen vaikkapa synttärilahjaksi, kuten “Don´t stop me now” tai siivittäjä siihen tiukimpaan rutistukseen.

Kommentoi!

%d bloggaajaa tykkää tästä: