Kirjoitan tätä postausta tilanteessa, jossa Suomi on sulkenut ovensa sisään- ja ulospäin sekä monet yritykset, mukaanlukien useat kuntosalit sekä ryhmäliikuntastudiot ovat keskeyttäneet toimintansa.
Tilanne on poikkeuksellinen, mutta paljastaa ihan ensimmäisenä se, että tähän olisi fiksumpi ehkä osannut varautua.
Onneksi löytyy yrityksiä, joissa ollaan oltu kauasnäköisempiä. Näissä alettiin tarjota nettijumppaa, -joogaa ja -treenejä lähes saman tien tai ainakin todella lyhyellä varoajalla. Listasin lisäksi kaksi palveluntarjoajaa, jotka tarjoavat nettijumppaa ympäri vuoden 24/7.
Minulta kysellään paljon nettijumppia, joten päätin ensimmäisenä tehdä postauksen kaikista niistä sivustoista, joissa pystyt treenaamaan ihan kotioloissa. Tätä listaa kirjoittaessani olen kokeillut kaikkia palveluntarjoajia ja yhdessä olen itsekin mukana ohjaamassa joogaflow- ja yinjoogaa.
Tässä postauksessa en siis lähde arvioimaan sisältöä. Sen sijaan sinä voi kommentoida, mikäli haluat jakaa kokemuksesi jostain käyttämästäsi palvelusta!
Matti Puron tanssitunnit
Tanssi tähtien kanssa -ohelmasta tuttu kasvo Matti Puro ei ole jäänyt harmittelemaan viruksen aiheuttamaa poikkeustilaa. Hän pitää lattaritanssitunteja omalla Facebook -sivullaan omalla, ihanalla tyylillään ja on kutsunut mukaan myös vieralievia tähtiä.
Tanssitunnit ovat sununtaisin, joten työnnä olohuoneen sohvapöytä syrjään ja pistä jalalla koreasti!
Tanssistudio Razzmatazz
Tanssistudio Razzmatazz Tampereelta taas tarjoaa ilmaisia tanssitreenejä, kuntoilua, jalkatyöskentelykvuioita ja tanssihaasteita Instagram -tilillään. Laita tili seurantaan!
My BnB -Facebook -ryhmä
Espoolainen liikuntastudio My Body and Balance on myös perustanut oman Facebook -ryhmänsä livetreenejä varten. Mukana ohjaamassa yli 20 000 ihmisen yhteisössä on kuuluisuuksia, kuten mm. kotitreeniekspertti ja some-vaikuttaja Anna Saivosalmi, fitnessmalli Maiju Riskala ja pikajuoksija Markus Pöyhönen.
Treenit lupaavat sykkeennostoa, sekä liikkuvuuden ja lihaskunnon kehittämistä. Kannattaa tutustua!
Treenejä jokaiselle päivälle
Zenanan Facebook-livet ja Online -ryhmä
Myös me järjestämme nettitunteja, aluksi näin Facebookissa. Tule mukaan joogaamaan, et tarvitse muuta kuin tunnin aikaa, 1m x 2m tilan ja ehkä maton tai muun alustan.
Livetreenien seuraamisen lisäksi voit liittyä mukaan Zenana Onlineen. Kyseessä on Facebook -ryhmä, johon ilmestyy eri mittaisia ja sisältöisiä videoita: Barrea, Tabataa, Joogaa, FasciaMethodia sekä Step -askellusta.
Hinta: 19€/kk
Sats ELIXIA
Tämä pohjoismainen kuntosaliketju ehti ensimmäisenä avaamaan nettipalvelunsa ihan kaikille. Heidän jäsenensähän ovat nauttineet tästä palvelusta osana jäsenmaksuaan, mutta nyt myös sinä pääset kokeilemaan heidän tarjontaansa. Hieno veto Elixialta!
Treenin voi valita useammasta eri vaihtoehdosta: lihaskunto, kardio, mindfulness tai jooga. Hieno juttu on myös se, että pääset harjoittelemaan heti, ilman kirjautumista tai rekisteröitymistä.
Sivulla on mainittu tunnin keston ja ohjaajan lisäksi tarvitsemasi välineet ja tilantarve. Tunteja löytyy suomen lisäksi myös englanniksi.
Hinta: Ilmainen (koronaviruspandemian aikana, muutoin jäsenille)
Pääset Elixia online treeniin täältä
LesMills
LesMills tarjoaa sivuillaan omat tuotteensa BodyPump, BodyCombat, Body Balance, Les Mills Grit, RPM, the Trip ja Les Mills Sprint myös verkossa. Sivuilta löytyy helpot ohjeet rekisteröitymiseen, joten käyttöönotto ei liene vaikeaa.
Hinta: 1kk/14,95€, 2 viikon ilmainen tutustuminen
Pääset LesMills on demandiin täältä
Fressi
Fressi Online -palvelu kuuluu niinikään Fressin palvelutarjontaan. Liittymällä jäseneksi voit treenata ajasta ja paikasta riippumatta – ja sitähän me juuri tällä hetkellä haluamme. Pandemian ajaksi on myös avattu erikseen Fressi TV, jossa päivittäin tunteja erillisen kalenterin mukaan.
Tämä palvelu on maksuton ja aikatauluun kannattaa tutustua etukäteen. Sitten ei muuta kuin olohuoneen pöytä syrjään ja rokkaamaan!
Hinta: 9€/kk, ilmainen 30 päivän tutustuminen
Fressi Onlineen pääset täältä
..ja Fressi TV aukeaa täällä
Treenaakotona.com
Kotimainen, pelkästään kotitreenin ympärille rakennettu Treenaakotona.com on nettipalvelu kiireiselle/kotiäidille/hotelleissa aikaa viettävälle/karanteenissa olevalle. Uusia treenejä tulee viikoittain ja ohjaaja tekee tunnit mukanasi tsempaten ja neuvoen. Monipuolinen valikoima, vaihtoehtoja on satoja!
Saatat myös nähdä sivustolla tutut kasvot.
Psst. kotiäidit: mukana on myös Babyjumppaa (linkissä)!
Hinta: 14,90€/kk, 30 päivän ilmainen tutustuminen.
Tänään (23.3.2020) sivuilla oli myös hyvä tarjous, joten kannattaa käydä kurkkimassa.
Treenaakotona.comiin pääset täältä.
Shape.fi
Shape.fi on niin ikään kotimainen nettijumppapalvelu. Sivuilta löydät tarjottavat tunnit listattuna ohjaajan, käytettävissä olevan ajan tai toivotun kalorinkulutuksen mukaan. Siistiä!
Hinta: 9,90/kk
Shape.fi -sivustolle pääset täältä
Mitä listalta mielestäsi puuttuu? Oletko kokeillut nettipalvelua, joka ehdottomasti sinun mielestäsi kaipaa tulla mainituksi?
Kommentoi ja auta meitä löytämään mahtavimmat nettijumpat!
/Elina
Eihän nämä nyt kuntosalitreeniä vastaa, mutta tuleepahan ainakin tehtyä jotain… pari kertaa olen nyt ehtinyt huoltaa kehoa Fressi-tv:n välityksellä, huomenna yritän ehtiä kokeilla pilatesta. Kuvan ja äänen saaminen hyvin toimimaan kotijumppapaikkaan on ollut tähän asti ehkä suurin haaste.
Äsken ystävä jakoi fb:ssa myös tällaisen jumpan: https://www.facebook.com/events/1104644976545227/ Ei vielä kokemuksia, mutta ajattelin laittaa seurantaan!
Kiitos kommentistasi! Näinhän se on: kotitreeni ei ole aivan sama asia, mutta hätä ei lue lakia. Tällaisessa tilanteessa saattaa löytää ihan uusiakin tapoja liikkua. Vai mitä mieltä olit Pilateksesta?
RPV-jumppa vaikutti kiintoisalta, ainakin se näytti saaneen hurjan määrän kiinnostuneita! Harmillisesti se jäi minulta väliin, koska arkirutiinit 😀
/Elina
Fressi Tv:llä on mun mielestä ollut hyvin “perusjumppia”, ilman sen kummempia välineitä. Mun mielestä esim Hiit, Vatsapakara, Pilates, Circuit ja kehonhuolto olleet hyviä. Mun tulee ainakin tehtyä tehokkaammin ja huolellisemmin kuin että tekisin ihan itsekseni.
Moi Annukka!
Kiitos kommentistasi ja Fressi TV:tä koskevasta mielipiteestäsi 🙂 Luulen, että tuleekin tehtyä tehokkaammin silloin kun joku sanoo mitä tehdään. Yksin tehdessä kiusaus lopettaa kesken tai ainakin pitää juomataukoja olisi huomattavatsi suurempi!
Mukavaa, että jumppaa löytyy vähän joka makuun myös erityisoloissa.