fbpx
Yleinen

Näin järjestät omaa aikaa

Perusarki on meille monelle kiireistä ja kuormittavaa, riippumatta elämäntilanteesta. Vain harvalla on kuitenkin mahdollisuus järjestää päivänsä niin, että ehtii tehdä kaiken sen mitä haluaisi ja kaiken valmiiksi saateltuaan sitten kävisi illalla levollisin mielin nukkumaan.

Kun kiirettä on jatkuvasti ja tekemättömiä asioita kasaantuu, alkaa myös pinna helposti kiristyä. Ympärilläsi olevat huomaavat taatusti kiukunpuuskat, kun kuormitus alkaa käydä liian isoksi ja turhautuminen purkautuu.

Moni pohtii jaksamistaan juuri tälläkin hetkellä: miten tulen selviytymään ensi viikosta tai kuinka jaksaa seuraavaan lomaan saakka. Ehkä myös sinä?

Niin, millainen on loma, kun se vihdoin koittaa? Monelle kesäloma ei ole pelkkää lepoa, vaan se vertautuu ennemminkin työleiriin. Koti tai mökki kaipaa remonttia, piha kuopsutusta sekä perheen ruoka- ja vaatehuollon pitää tottakai toimia myös loma-aikana, moniverroin.

Loma-aika ei siis automaattisesti ole synonyymi omalle ajalle. Mikäli oman ajan järjestäminen on juuri sinun haasteesi, laita joku näistä kolmesta ehdotuksista testiin ja ylläty!

Kolme vinkkiäsi

Oman ajan järjestämiseen ei tarvita isoja resursseja. Jos viikon lomamatka pelkästään omassa kaveriporukassa ei ole nyt mahdollista, voit järjestää itsellesi vapaita hetkiä oikeastaan ajasta ja paikasta riippumatta.

1. Hyödynnä mikrotauot

Opettele huomaamaan, milloin arjessasi on sellaisia hetkiä, jolloin sinua ei tarvita.

Esim. juodessasi kahvia, keskity maistamaan kahvi huulillasi, suussa ja kuinka se siirtyy suusta eteenpäin. Miltä kahvikuppi tuntuu sormissa?

Kahvin keittäminen voi olla varsinainen meditaatiotuokio kahvin tuoksun tulviessa nenään, suodatinpaperin karhean pinnan rahistessa sormissa ja veden pulputtaessa keittimessä.

Tai kun kävelet (vaunu)lenkkiä, kuljet töihin tai kävelet metsäpolkua, seisahdu hetkeksi katsomaan luontoa, sen yksityiskohtia ja viritä aistisi haistamaan, näkemään, kuulemaan ja tuntemaan käsillä oleva hetki.

Vaali näitä hetkiä, jotka saavat sinut tuntemaan yhteyttä ympärilläsi olevaan. Se ei ole itsekkyyttä, vaan oman hyvinvoinnin vaalimista.

Läsnäoloa.

2. Saunominen

Saunan hiljaisuus ja hämäryys ovat suomalaiselle luonteva tapa meditoida ilman, että edes tiedät meditoivasi.

Mene saunaan kerrankin itseksesi. Sulje saunan ovi perässäsi, anna löylyjen tuoman lämmön tuntua iholla, äänien vaimentua ja nauti joka solulla ja aistilla saunan lempeydestä.

Käytä rauhoittavaa, eteeristä öljyä löylyvedessä ja nosta jalat ylös.

Mikä parasta, puhelin on varmasti käsiesi ulottumattomissa. Saunassa sinulla on lupa olla “lentotilassa”.

Lentotilasta pääsemmekin kolmanteen vinkkiin.

3. Ole tavoittamattomissa

Me olemme tottuneet olemaan tavoitettavissa jatkuvasti. Mukana kulkee puhelin tai kaksi, joihin puheluiden ja tekstiviestien lisäksi kilahtelee myös sähköpostia, ilmoituksia sosiaalisesta mediasta ja sanomalehtien sovelluksista.

Mitä tapahtuisi, jos et olisikaan tavoitettavissa ollenkaan koko päivänä? Miltä se tuntuisi, osaisitko edes kuvitella, millaista se olisi? Sinulta jäisi varmasti jotain tuiki tärkeää tietoa kuulematta. Maailma pyörisi siitäkin huolimatta radallaan.

Jonnet ei muista, mutta ennen 2000-lukua syntyneet muistavat varmasti lankapuhelinajan. Silloin, kun ei oltu tavoitettavissa, soitettiin uudemman kerran. Tai sitten käytiin oven takana. Tehtiin treffit Trion nurkalle tai Stockan kellon alle ja odotettiin.

Odottaessa ei ollut puhelinta, jota selailla. Muistatko vielä, millä tavalla näitä hetkiä kuitenkin pystyi sietämään?

Sinäkin voit sietää jälleen niitä hetkiä kun et tiedä mitä juuri nyt jossain tapahtuu. Tai niitä, kun on hieman tai vähän enemmän tylsää. Silloin, juuri siinä hetkessä on sinun mahdollisuutesi pysähtyä ja huomata mitä sinussa tapahtuu, kun et otakaan puhelinta käteesi.

Lue lisää: Kokeilin somepaastoa

Kaikki yllä olevista kolmesta vinkistä ovat käytettävissäsi käytännöllisesti katsoen heti.

Näillä kahdella ekstravinkillä, jotka eivät varsinaisesti liity suoraan omaan aikaan, parannat elämänlaatuasi. Koska elämme harvoin aivan yksin ja olemme osa yhteisöä tai yhteisöjä, tekemisesi vaikuttaa myös muihin.

Nämä kaksi vinkkiä voivat kääntää jopa elämäsi suuntaa.  

Tapaa ihmisiä kasvotusten

Tapaa ihmisiä kasvotusten sen sijaan, että pitäisit yhteyttä WhatsAppin välityksellä. Viestittelyllä välität haluamasi asian, mutta kaikki muu oheisviestintä jää sinulta näkemättä: eleet, ilmeet ja kaikki se, mikä tekee vuorovaikutuksen avoimemmaksi.

Kun seuraavan kerran tapaat jonkun, avaa korvasi ja kuuntele, mitä tällä on asiaa. Kuuntele vain. Sinun ei aina tarvitse vastata tai olla jotakin mieltä.

Voit näin tarjota keskustelukumppanillesi ehkä parasta mitä voi: huomiosi.

Itse saatat puolestasi yllättyä, kuinka eri tavoin ihmiset näkevät ja kokevat asioita. Voit silloin oppia jotakin itsekin. Näin lakkaat hiljalleen näkemästä elämää vain pienissä ympyröissä ja laajennat näkemystäsi, kehität ymmärrystäsi itseesi ja sinua ympäröiviin ihmisiin.

Kiitä

Harjoittele kiitollisuutta. Kiitä itseäsi, kiitä muita. Käännä erityisesti sinua harmittavat asiat ympäri, kiitollisuuden näkövinkkeliin. Asioiden positiivinen puoli voi olla piilossa, mutta harjoittelun avulla löydät pimeimmästäkin nurkasta jotain hyvää.

“Joudun olemaan etätöissä..se on harmillista x, y ja z vuoksi”

voisi kuulostaa esim.

”säästän työmatkaan käytettävät aika/vaiva/taloudelliset resurssit ja pystyn käyttämään ne valitsemiini asioihin”

tai

”saan olla kotona enemmän, joten voin irtautua hetkeksi vaikka lenkille ilman syyllisyyttä poissaolosta”

Varsinainen asia eli etätyö ei muutu. Et voi muuttaa kaikkia asioita mieleiseksesi mutta tapa, jolla asiaa katsot, on sinun valittavissasi.

Sama koskee suhtautumista itseen. Oletko siis uhri?

“Epäonnistuin TAAS tässä asiassa, en opi ikinä!”

Vai onko ikävissä tilanteissa sittenkin mahdollista löytää opin paikka, näin kehittää itsetuntemustaan?

Jaahas, näin tässä pääsi taas käymään. Ensi kerralla muistan, että tämä tapa ei toimi. On aika kokeilla jotain muuta.”

“Ahaa, tämä asia taitaa olla minun taitojeni tai kykyjeni tuolla puolen. Minun tarvitsee ilmeisesti kehittää kykyä x, y tai z tai antaa tämä asia tehtäväksi jollekin, joka tämän asian osaa.”

ja niin edelleen.

Millaisia hengähdystaukoja sinulle avautuu tänään? Nappaa kiinni yhdestä.

Zenana on yhteisöllinen liikuntastudio Hollolassa. Meillä kysytään, mitä sinulle tänään kuuluu. Haluaisitko sinä tulla osaksi mukavaa treeniporukkaa?

kirjoittaja on liikunnan ammattilainen ja pienen yrityksen omistaja

tai ota hetkesi nyt

Kirjoittajasta

Elina

Olen Elina Laine, kahden liikunta- ja hyvinvointiyrityksen omistaja, liikunnan moniottelija ja boheemi keijukainen.

Jatka lukemista

%d bloggaajaa tykkää tästä: