Tätä postausta kirjoittaessani on toukokuu ja poikkeusolojen kahdeksas viikko on alkamassa. Lukuisat pienyritykset ovat rajoittaneet asiakaskontakteja äärimmäiseen minimiin tai Zenanan tavoin jopa kokonaan sulkeneet ovensa.
Pienyrittäjät ovat henkeä haukkoen seuranneet ensin viruksen leviämistä ja sitten koko maailmaan hiljenemistä pandemian äärelle. Pikakatsaus tyhjenevään kalenteriin kertoo sen, mitä ei haluaisi uskoa todeksi: pandemia koskee myös meitä. Kipeästi.
Tänään sunnuntaina käydään hallitusneuvostossa keskustelu pandemiarajoitusten purkamisesta. Aiemmin tällä viikolla on jo päätetty avata koulujen suljetut ovet 14.5. alkaen. Tänään on vuorossa kokoontumisrajoitusten tarkastelua, mikä aihe koskee suoraan meitä Zenanalaisia.
Jo ennenkuin rajoituksia on edes alettu purkaa, olen huomannut, että kauppoihin rynnätään nyt kovalla tohinalla ja välillä järki tuntuu jääneen käyttöä vaille.
Nyt, kun maailma on hukkumassa muoviin ja tavaraan, on sinulla enemmän valtaa kuin koskaan tehdä valintoja, jotka ovat kestäviä. Mitäpä, jos ostaisitkin vain todelliseen tarpeeseen? Miettisitkin ostoksen kohdalla, millaista tarvetta tämä tavara tai tuote palvelee? Saisinko tämän ehkä jostain muualta käytettynä?
Tavaran sijaan palvelua
Okei, meillä on oma lehmä tiukasti ojassa, mutta tässä sinulle viisi syytä miksi ostamalla paikalliselta hyödytät muitakin kuin vain yhtä toimijaa.
Olemme pieni ja paikallinen hyvinvointiyritys: Raha, jonka investoit hyvään oloosi jää ihan sinun lähellesi ja hyödyttää sinun lisäksesi myös muita kuntalaisia mm. veroina sekä hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisääntymisenä
Työllistämme kaksi kokopäiväistä ja liudan pienyrittäjiä
Hyödynnämme omissa investoinneissamme paikallisia yrittäjiä, kuten esim. samalla tontilla sijaitsevaa
Dinox -urheiluvälineiden valmistajaa
kukkakauppaa
jooga-apuvälineemmekin on valmistettu Lahdessa (Mandukaa lukuunottamatta, tosin nekin on ostettu suomalaiselta pienyrittäjä-jälleenmyyjältä)
Spinningpyörät on hankittu niin ikään suomalaiselta toimijalta Concept Finnrowingilta
Varausjärjestelmämme ja verkkokauppamme tuottaa ja kehittelee suomalainen yritys Enkora
Tunneillamme soi kansainvälisten artistien lisäksi myös suomalaista musiikkia, josta maksamme myös taiteilijalle kuuluvat tekijänoikeuspalkkiot
Lisääkin yhteistyökumppaneita mahtuu mukaan, mikäli vain arvot osuvat kohdilleen!
Mitäpä, jos tästä eteenpäin toimisitkin niin, että juuri sinun rahasi jäisikin Suomeen, tavalla tai toisella?
Ostaisitkin naapurin korunvalmistajalta pienen lahjan tai lähitilalla tuotettua ruokaa suoraan maatilayrittäjältä?
Tilaisit verkkokaupasta, mutta hyödyntäisit suomalaista osaamista?
Ostaisit ilahduttavat tervehdykset lähikukkakaupasta ja naapurin korttiyrittäjältä?
Hankkisit lahjakortin kampaajalle tai kosmetologille?
