fbpx
Yrittäjyys Zenana

Hyvinvoinnin hinta

Kun puhutaan yrittäjyydestä, on hyvä muistaa,että Zenanan kaltaiset, pienet mikroyritykset toimivat hyvin eri tavalla kuin suuret korporaatiot. Pienen yrityksen omistajana koen monesti jääväni julkisten keskustelujen ulkopuolelle, vaikka pieniä, alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä on valtava määrä.

Kaikista suomalaista yrityksistä 93% on Zenanan kaltaisia, pikkuruisia mikroyrityksiä. Pienen ja paikallisen yrityksen kannattaminen on epäsuorasti sinun etusi myös työllisyyden kannalta, sillä uudet työpaikat läpi 2000 -luvun on syntyneet nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. (Lähde: Suomen yrittäjät)

Tämän postauksen kautta sanoitan ajatuksiani, mutta olet ilman muuta tervetullut myös keskustelemaan kanssani aiheesta!

Yhden hengen yritysten yhteiskunnallinen arvostus laahaa vielä pahasti jäljessä, vaikka se on yhä houkuttavampi vaihtoehto työllistymisessä. Tästä aiheesta voit lukea mm: Yle: Puuseppä päätyi yrittäjäksi kun ei voinut muutakaan. Hyvin tuttuja teemoja pienyrittäjän haasteista, kannattaa tutustua. Hyviäkin teemoja on, onneksi enemmän!
Jopa kouluissa kannustetaan yrittäjyyteen.

Pienyritys on kuitenkin vaihtoehtona houkutteleva yhä useammalle. Yhden hengen työpajan pyörittäminen on hauskaa, palkitsevaa ja parhaimmillaan voimaannuttavaa: “kun pystyn tähän, pystyn melkeinpä mihin vain!”. Yksin puurtaminen voi käydä myös samasta syystä melko raskaaksi. Tämän vuoksi yrittäjä tarvitseekin verkoston tukea.

Verkostoituminen on elinehto yksinyrittäjälle. Mekään emme toimi Zenanassa täysin irrallaan muista, vaan työllistämme osaltamme muita lähialueen yrittäjiä parhaani mukaan. Ohjaajat, jotka toimivat joko sivu- tai päätoimisina yrittäjinä, kirjanpitäjäni, vastaanottotilojen viihtyisyydestä ja siisteydestä vastaavat mattopesula ja kukkakauppa, sekä samalla pihalla meidän kanssamme sijaitseva urheiluvälinevalmistaja ovat kaikki osaltaan mahdollistamassa Zenana-kokemusta

Pienyritys on myös varmistamassa että emme jää pelkästään suurten toimijoiden armoille. Suuret toimijat tuottavat palvelua edullisesti ja suurille ihmismäärille, mikä on tietenkin yhtäältä hyvä asia. Isojen ketjujen volyymille ja hinnoille ei pienyrittäjä kuitenkaan mahda mitään, joten ainoaksi vaihtoehdoksi meille jää hyvän palvelun tuottaminen sopivaa hintaa vastaan.

Meille kirjaimellisesti jokainen asiakas on arvokas.

Zenana on vähän kuin pieni kyläkauppa, johon on mukava poiketa!

Asiakkaan suusta

Asiakas on päättämässä, arvostaako hän halpaa perusmeininkiä vai kaipaako hän elämystä, huomiointia ja henkilökohtaista kontaktia. Yhteisöä.

“Support your local?”

Voi olla, että pienyrittäjän kuuluu oikeasti olla vähän hullu. Hulluus on eduksi, sillä pienyritys joutuu  murtamaan vanhoja kaavoja, tehdä asioita paremmin, yksinkertaisemmin ja kohdennetummin.

Tästä kaikesta täytyy myös kehdata pyytää se summa rahaa, joka kattaa ne samat, lakisääteiset velvollisuudet kuin isommillakin yrityksilläkin on.

“You don’t build a business, you build people, then people build the business.”

Zig Ziglar

Puoli-ilmaisen tai peräti kokonaan korvauksettoman työn tekeminen käy ennen pitkää raskaaksi ja edellytykset yrittäjänä jaksamisessa heikkenevät.

Haluankin kiittää kaikkia Zenanan asiakkaita siitä luottamuksesta jota olette osoittaneet saapumalla tunneille kerta toisensa jälkeen. Tuotte mukananne hyvää mieltä ja toivottavasti viette sitä mukananne myös kotiin, työpaikoille ja naapurustoon.

Huikeaa päivää kaikille, pieniin ja suuriin yrityksiin. Joka päivä!
/Elina

Rating: 1 out of 5.
Kirjoittajasta

Elina

Olen Elina Laine, kahden liikunta- ja hyvinvointiyrityksen omistaja, liikunnan moniottelija ja boheemi keijukainen.

Jatka lukemista

%d bloggaajaa tykkää tästä: