fbpx
Yleinen

Zenanan syksy 2022

Zenanan Hyvän olon syksy 2022 on nyt valmis ja pian pääset myös varaamaan tunteja.

Tänä syksynä pääset testaamaan uutta lattiaamme, mikäli et vielä ole sitä testannut. Zenanan keskeinen sijainti Pulla-Poikien risteyksen tuntumassa ja PadeMarinan yhteydessä tuo sinulle mm. seuraavaa hyötyä:

Sijainti valtatie 12 varrella, loistavien kulkuyhteyksien äärellä. Saavuitpa sitten Hollolasta, Lahdesta, Orimattilasta tai Kärkölästä, on meille helppoa tulla autolla. Julkinen liikenne 4, 4H, 8H, 8K ja 11A pysähtyvät aivan vieressä. Jalan ja pyöräillen pääset kevyen liikenteen väyliä pitkin.

Palvelut Zenanan lisäksi liiketilassa on muutakin toimintaa, kuten esim. padelia. Miehille ja naisille on erikseen omat suihkut ja sauna, jotka valmistuvat täydellisen remontoinnin jälkeen alkusyksystä.

Tiloissa sijaitsee myös viihtyisä kahvila. Lue lisää >>

Sisältö

Aikataulun tekeminen on palapeli, jossa sovitellaan yhteen tiimin jäsenten käytettävyys, Zenanan tuntitarjonta, fiksut kellonajat, kävijämääräseurannan perusteella tehdyt johtopäätökset sekä tietenkin Zenanan asiakkaiden toiveet.

Meiltä on toivottu mm. seuraavia asioita:

  • FasciaMethodia
  • Lauran Kuntotanssia ja Carmelin Zumbaa
  • Totalbodya
  • tanssia, tanssia ja vielä lisää tanssia
  • Step -tuntia
  • RAPA -ryhmää
  • Pumppia ja Combattia

Kaikki toiveet toteutettu!

RAPA -ryhmä alkaa jälleen sekä elo- että syyskuulla. Lisäksi tarjolla on lyhyitä kursseja, joihin 12kk Kanta-asiakkaalla on pääsy edullisemmin tai peräti ilman lisämaksua.

Kursseille saa osallistua, vaikka ei olisikaan Zenanan asiakas. Lue kursseista lisää >>

Kesäuutuus sai oman tuntipaikkansa

Kesällä toteutimme pitkäaikaisen suunnitelman ja julkaisimme uuden tuntimme:

Combat

Nyt Combat jatkaa torstain tuntipaikalla myös syksyn aikataulussa. Se tulee täyttämään pitkään kaivatun Kuntonyrkkeilyn jättämää aukkoa. Kuntonyrkkeilyhän on jäänyt korona-aaltojen vuoksi kokonaan pois aikataulusta, siksi Combat -tunnilla vastustaja on pääasiassa peilissä.

Mikäli olet kiinnostunut kohottamaan kuntoasi lyöden, potkien ja miekkaillen, tervetuloa kokeilemaan Combat -tuntia. Hyvästi, kireät ja heikot hartialihakset!

Käytä kertakorttisi ajoissa

Kertakortit ovat jääneet hinnastostamme pois kokonaan huhtikuussa. Haluamme ehdottomasti kannustaa sinua käyttämään kertakorttisi loppuun saakka, sillä vain näin se tuottaa sinulle iloa!

10x kortissa käyttöaikaa on 6kk
20x ja 30x kortissa käyttöaikaa on 12kk

Käyttöaika lähtee ensimmäisestä leimauksesta. Näihin kortteihin on saanut lisäaikaa mm. sekä tulipalon aiheuttaman sekä lattian uusimisen aiheuttaman sulun ajan.

Mikäli sinulla on vielä käyttämättömiä kertoja, pakkaa tossusi ja tule treenaamaan!

Jatkossa Zenanassa on myynnissä vain aikaan sidottuja kortteja, joista voit valita sinua parhaiten palvelevan vaihtoehdon:

Päiväpassi 15€
1kk 70€
3kk 189€
6kk 339€
12kk 549€

6kk ja 12kk kortit voi maksaa myös osissa
6kk 57€/kk
12kk (45€) 50€/kk

Edullisin kortti säännölliselle n. 4/kk tapahtuvalle treenaamiselle on tietenkin vuosikortti. Mikäli käyt harvemmin, on Päiväpassi erinomainen vaihtoehto.

Kurkkaa myös korttitarjous, joka on voimassa heinäkuun ajan!

Zoom

Zoom -tunnit jatkuvat edelleen niin pitkään, kun niille on kysyntää. Kaikki korttimme käyvät sellaisenaan myös Zoom -tunneille. Mikäli olet estynyt tulemasta paikanpäälle, virittele puhelin tai tietokone ja liity seuraamme virtuaalisesti.

Tutustumispassi

Tutustumispassi on uuden asiakkaan mahdollisuus tulla tutustumaan kaikille Zenanan tunneille. Mikäli innostut treenaamaan kanssamme ja haluat liittyä tutustumisjakson aikana 12kk kanta-asiakkaaksi, vähennämme Tutustumispassin hinnan (15€) ensimmäisestä harjoittelukuukaudestasi tai vuosikortin hinnasta.

Tervetuloa vierailulle!

Samantapaisia artikkeleja

%d bloggaajaa tykkää tästä: