Tervetuloa
Takaisin: Työntekijälle
Zenana on pieni, ryhmäliikuntaan erikoistunut ja yksityinen liikuntastudio Hollolan Salpakankaalla.
Meille tullaan matalalla kynnyksellä jokainen omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan käsin, juuri sellaisena kuin on. Meidän tehtävämme on tuottaa palvelua asiakkaillemme, jotka panostavat omaan hyvinvointiinsa ja haluavat kuulua mukavaan yhteisöön.
Arvostamme erityisesti henkilökohtaisuutta, monipuolisuutta ja paikallisuutta. Tämän mielikuvan haluamme myös välittyvän asiakkaille.
Omistuspohja
Zenana taustalla oleva yritys on nimeltään ELaine Oy ja omistajuus on 100% yhdellä henkilöllä, Elina Laineella. Liikuntastudio on Elinan yksityisessä omistuksessa oleva, osakeyhtiömuotoinen liikeyritys.
Elinan tausta on fysioterapiassa, mutta hänellä on laaja ja monipuolinen kokemus ryhmäliikunnan ohjaamisesta, kouluttamisesta, esimiehenä olemisesta sekä vuodesta 2017 lähtien myös liikeyrityksen omistamisesta.
Historiaa
Zenana on perustettu Lahteen naisten liikuntakeskukseksi 1980- luvulla. Anne ja Pirjo Kokkonen perustivat Zenanan Launeelle, josta se siirtyi omistajanvaihdosten yhteydessä Lahden keskustaan, Hämeen Helmen kiinteistöön, jossa sijaitsee myös Sokos tavaratalo.
Vuonna 2015 silloiset Zenanan omistajat Mia Paalanen ja Mari Sarikka halusivat laajentaa toimintaansa Hollolan puolelle ja näin ollen Zenana Hollola sai alkunsa jo samana vuonna.
Hollolan toimipiste koki vuonna 2017 omistajavaihdoksen, kun Elina Laine osti Hollolan liiketoiminnan. Yritys toimii nyt nimellä Liikuntastudio Zenana ja tarjoaa liikuntapalveluja yksityishenkilöille ja yrityksille liittyen ryhmäliikuntaan ja hyvinvointiin laajemminkin.
Lahden toimipiste myytiin niin ikään 2017 uusille omistajille. Zenanan nimi vaihtui ja naisten kuntokeskus toimii tätä nykyä samoissa tiloissa, mutta eri nimellä.

