Moni tietää, että liikunnalla on hyvää tekeviä vaikutuksia, mutta silti se ei vain oikein solahda luontevasti arkeen. Alkuinnostus saattaa kestää viikon tai kaksi, sitten kiire, väsymys tai motivaation puute vievät voiton.

Lopulta olo on pettynyt: “Taas tässä kävi näin, epäonnistuin jälleen kerran!”

Miten ihmeessä tähän tultiin taas? Onko kyseessä selkärangattoman ihmisen kohtalo?

Vai olisiko tämä juuri se kohta, jossa voisi kohdata oma, katseelta piiloon haudattu riittämättömyyden tunne?

Pinnan alla

Säännöllisen liikkumisen puute ei useinkaan johdu tahdonvoiman puutteesta. Saattaa olla, että tiedät oikein hyvin, mitä sinun tulisi tehdä ja miksi, mutta innostus lopahtaa ennen pitkää.

Liikkumattomuuden todelliset syyt ovat silloin paljon syvemmällä. Moni on aloittanut monta kertaa, ladannut sovelluksia, kokeillut lenkkeilyä, salia tai kotitreenejä. Silti arki vie mukanaan, ja liikunta jää jalkoihin.

Pelkkä laiskuus tai motivaation puute ei selitä sitä, että toimii vastoin omaa hyvinvointiaan. Päinvastoin, nämä ajatukset voivat kuormittaa entisestään!

Olen laittanut merkille ainakin seuraavanlaisia ongelmia, joihin voi olla vaikeaa löytää pitkäkestoista ratkaisua omin voimin.

Aiemmat negatiiviset kokemukset liikunnasta

Jos koululiikunta tuntui aikanaan nöyryyttävältä tai liian kilpailulliselta, liikunta voi edelleen yhdistyä epämiellyttävään tunteeseen. Kun mieli muistaa häpeän, keho ei kaipaa toistoa. Liikkeelle lähtö vaatii silloin turvallisen, hyväksyvän ympäristön, jossa saa olla juuri siinä kunnossa kuin on.

Riittämättömyyden tunne tai epävarmuus omasta kehosta

Moni pelkää olevansa “liian huonossa kunnossa” aloittaakseen, tai ettei jaksa pysyä muiden mukana. Sosiaalinen media ja kuntoilukulttuuri luovat helposti paineen siitä, että pitäisi olla tietyssä muodossa ennen kuin voi osallistua.

Todellisuudessa liike kuuluu kaikille. Juuri silloin, kun olo on epävarma, toisen ihmisen tarjoama tuki voi kannatella tämän tunteen yli.

Stressi, uupumus tai univaje

Kun elämä kuormittaa, liikunta voi tuntua yhdeltä velvollisuudelta lisää. Olo on niin väsynyt, että ajatus treenistäkin väsyttää.

Usein silloin tarvitaan toisenlaista liikettä: rauhallista, palauttavaa ja lempeämpää liikettä, joka lisää voimavaroja eikä kuluta niitä.

Jäät tiedonhakuasteelle ja se uuvuttaa

Tietoa on kaikkialla, mutta juuri se tekee aloittamisesta vaikeaa. Miten löytää oikea tapa liikkua, kun ohjeita on tuhansia ja jokainen väittää tietävänsä totuuden? Ilman selkeää suunnitelmaa ja tukea hyväkin aikomus jää helposti vaiheeseen.

Kun liikkuminen tuntuu liian isolta askeleelta, ihminen jää mieluummin paikoilleen. Tuttuun ja turvalliseen on helpompaa jäädä kuin omin voimin kokeilla jotain, jonka jälkeen epäonnistuminen tuntuukin murskaavalta.

Mistä sitten liikkeelle?

Ensimmäinen askel on löytää turvallinen ja kannustava ympäristö, jossa ei tarvitse “suoriutua”. Pienet onnistumiset vahvistavat itsetuntoa, mikä vahvistaa ja tekee liikkumisesta palkitsevaa.

Tässä vaiheessa tärkeämpää kuin täydellinen ohjelma, on aloittaminen, jatkuvuus ja henkilökohtainen tuki. Tuki ei tarkoita armotonta ruoskimista, vaan yksilöllisempää, valmentavampaa ja ongelman juurisyyn lempeää kohtaamista.

Sinua varten – pienryhmä

Tähän ongelmaan ratkaisuksi olemme luoneet 8 viikon mittaisen Sinua varten -pienryhmän, joka on suunnattu sinulle, joka haluat palata liikkumaan tai aloittaa sen uudelleen turvallisesti, ohjatusti ja pienessä, samanhenkisessä ryhmässä.

Ryhmässä

  • tehdään henkilökohtaiset alku- ja lopputestit
  • saat palautumiseen henkilökohtaisia ohjeita ja vinkkejä
  • harjoitellaan ohjattusti ja kehität lihaskuntoasi, hapenottokykyäsi ja liikkuvuuttasi
  • saat konkreettisia keinoja tuoda liike osaksi arkeasi
  • opit tuoreimmat tiedot valmistumisvaiheen liikuntaneuvojaopiskelija Tuulialta, joka tekee tämän osana näyttökoettaan

Ennakkoilmoittautujan etu!

Ilmoittaudu ennen 20.10. ja varmista paikkasi hintaan 99 € (norm. 129 €).

Paikkoja vain 3-6 osallistujalle, jotta jokainen saa henkilökohtaista ohjausta. Ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 12:00

    ➡️ Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisätietoja

    ← Back

    Your message has been sent