Asiakaskysely: Karu kuori, lämmin sydän
Zenana Hollolan ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely omistajanvaihdoksen jälkeen tehtiin syksyllä 2017 yhteistyössä Elina Vaittisen kanssa. Kyselyn perusteella pystyttiin päättelemään, kuinka hyvin omistajanvaihdos oli sujunut ja kuinka toiminta oli lähtenyt alkuun.
Kyselyn avulla pystyttiin myös nostamaan esiin kehityskohtia ja suunnittelemaan korjaustoimenpiteitä.
Tällaisia olivat mm. ilmastoinnin korjaaminen ryhmäliikuntastudion tarpeita paremmin vastaavalle tasolle. Kyselyn johdosta myös useamman vastaajan toive lisätä koko kehon treeniä aikatauluun toteutui kevään aikataulussa.
Trenditreeni HIIT lisättiin niin ikään valikoimaan vuoden 2018 alusta.
Hinnoittelussa kaivattiin takaisin lyhyempiä kortteja pitkien kausikorttien sijaan. Nämä kortit palautettiin hinnastoon syksyn alettua 1.8.2018.
Kiitos vielä Elinalle yhteistyöstä! Hänen opinnäytetyönsä voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Kiitokset toivottavasti tavoittavat myös kaikki vuonna 2018 kyselyyn vastanneet! Määrällisesti osallistujia oli vähemmän tänä vuonna, mikä johtuu varmasti osittain siitä, että kyselyä ei lähetetty sähköpostitse asiakasrekisterissä oleville asiakkaillemme.
Viime toukokuussa voimaan astuneen, uuden tietosuojalain vuoksi katsoimme parhaaksi avata linkki johon kuka tahansa halutessaan pystyi osallistumaan.
Kysely oli avoinna sekä sosiaalisen median kanavissamme, Sweatshopissa että kotisivuillamme kolmen päivän ajan. Kysymyksiä oli kymmenen ja ne käsittelivät taustatietoja, palvelun käyttömäärää, hintatasoa kilpailijoihin verrattuna, aikataulua sekä palvelukokemusta.
Hinnoittelu
Hintatasoon oltiin tyytyväisiä, sillä 80% vastaajista oli sitä mieltä, että Zenanan hinta on sopiva. Zenanan kortteihin kuuluu 10 ja 20 kerran korttien lisäksi 1, 3, 6 sekä 12kk kortit.
Siihen, että jäsenyys ei ole pakollinen, ollaan erityisen tyytyväisiä. Tämä onkin ollut vuosien ajan Zenanan vahvuus.
Hinnastoon pääset suoraan täältä
Kun pakkositoutumista ei ole, täytyy Zenanan pystyä vastaamaan sinun odotuksiisi joka ikinen kerta
Sinun etusi on myös se, että Hollolan kuntaan mahtuu hintatasoltaan erilaisia toimijoita. Matalan kynnyksen Wellamo-opisto ja Hollolan kunnan järjestämä liikunta ovat erittäin hyvä esimerkki edullisista vaihtoehdoista.
Kaiken kaikkiaan, Hollolalaisella ei enää liene tarvetta lähteä Lahteen saakka hyvän treenin perässä, pikemminkin päinvastoin. Lahtelaiset ovat löytäneet Hollolan ruuhkattomuuden ja vaivattoman, ilmaisen asiakaspaikoituksen.
Aikataulu
Zenanan todellinen vetovoima piilee kuitenkin tarjonnassamme. Aikataulu poiki runsain mitoin avoimia palautteita, joista olemme todella kiitollisia! Ruusuja tuli paljon ja ne koskivat enimmäkseen ja täysin ansaitusti ohjaajatiimiämme.
Ammattimaisuus, hyvä palvelu, iloisuus ja tsemppimeiningillä ohjaaminen nousivat esiin eniten.
Musiikilla sekä tunnin harjoitusvaikutuksella oli myös oma merkityksensä. Hikoileminen ja toisaalta mielenrauha, molemmat mahtuvat saman katon alle.
Iloksemme luimme myös sallivan ja välittömän ilmapiirin sekä yhteisöllisyyden tulleen tärkeäksi osaksi Zenanaa. Varmasti tästä johtuen kaikki vastanneet voivat suositella Zenana Hollolaa myös kaverilleen!
Älä siis arastele tulla käymään vaikka edellisestä kerrasta olisikin jo vierähtänyt aikaa.
Hyvästä ilmapiiristä voimme suoraan kiittää asiakkaitamme, jotka ovat olleet puhaltamassa henkeä meidän ulkoapäin hieman karuun studioomme.
Ohjaajat ovat ammattilaisia ja palvelu erinomaista!
Nimetön
Saimme hieman pyyhkeitä karusta ulkonäöstä..
kysymykseen “Mitä voisimme tehdä toisin?” vastaus:
Näkyvyys. Itse studion pihapiiri voisi olla houkuttelevamman/ laadukkaamman näköinen. Nyt ulospäin ei juuri eroa teollisuusalueesta.
Nimetön
Risujen muodossa tulikin palautetta ulkonäöstä, joka tosiaan on, teollisuusalueella kun ollaan, teollisuusmainen.
Toivottiin myös muita huomioivaa käytöstä esim. silloin kun tuntien välissä on vaihto. Silloin varsinkin suosituilla tunneilla voi tulla ovelle tungosta, mikäli edellisen tunnin asiakkaat ovat viemässä välineitä pois ja seuraavilla on jo kiire sisään.
Pyydämmekin, että tunnit saisivat loppua rauhassa jotta vältymme vahingoilta.
“Olisi hienoa, jos seuraavalle tunnille tulossa olevat jumppaajat odottaisivat eteisessä, kunnes edellisen tunnin välineet on korjattu pois.”
Nimetön
Toivomme, että väylä myös suoraan palautteeseen pysyy edelleen avoimena kyselyistä huolimatta. Olemme käytettävissänne aina paikan päällä ja toteutamme toiveita sekä fiksaamme epäkohtia parhaamme mukaan. Kymmenen kerran kortti arvottiin sunnuntaiaamupäivänä ja onnellinen voittaja oli Marjut K. Hänelle on ilmoitettu jo henkilökohtaisesti. Paljon onnea!
Ehkä voimme tiivistää tämän kyselyn näin: Zenanassa karun kuoren alla sykkii lämmin sydän.
Nähdään studiolla!
/Elina