Tasapainoa stressiin – neljä ilmaista keinoa ensiavuksi liialliseen kuormitukseen
Töissä on sesonkiaika, lasten harrastukset vievät aikaasi ja resurssejasi, itsekin pitäisi ehtiä syödä jossain välissä. Ruokalautaselle eksyy jotain, mitä hätäisesti ehtii kaupasta hamuta ostoskoriin.
Sitten onkin aika treenata, sillä haluat voida paremmin.
Treenaatkin niin, että tuntuu, sillä muusta ei ole hyötyä. Olet orientoitunut vahvasti tuloksiin, kuten hiki, juostut kilometrit tai tangolla nostellut kilot.
Illan tullen kaadut puolikuolleena sänkyyn nukkuaksesi hätäiset muutamat tunnit ennen uuden päivän alkua.
Tuttua. Niin tuttua!
Stressin kokeminen on yksilöllistä ja sitä voi aiheuttaa yllä kuvatun lisäksi mm. liiallinen kuormitus töissä, ihmissuhdeongelmat, kohtuuttomat vaatimukset jne, mutta yhtä lailla stressiä aiheuttaa kova treenaaminen.
Tässä postauksessa kerron sinulle neljä eri keinoa, joilla tasapainotat kuormitusta. Ne ovat ilmaisia ja voit ottaa niistä ainakin yhden käyttöön välittömästi.
Näiden lisäksi opit tunnistamaan liiallisen stressin merkkejä.
Lopussa kerron sinulle myös, mitä pitää silloin tehdä, mikäli näistä keinoista ei ole sinulle apua.
Lyhytaikainen stressi ja harjoittelu
Nousujohteisen harjoittelun kannalta stressi on hyvä, kuntoa edistävä ja sopivassa määrin annosteltuna tavoiteltava asia. Kovalla treenillä pyritään tuomaan lihaksiin ärsyke, joka on senhetkiseen kuntotasoon nähden hieman liian kova.
Levossa keho korjaa harjoituksella tarkoituksellisesti aiheutetun trauman. Levossa lihaksemme ja kuntomme kehittyvät korjaamalla tätä traumaa. Puhutaan superkompensaatiosta >>
Stressihormoni onkin sopivina annoksina selviytymisemme kannalta tärkeää, onhan ihmisen täytynyt luolamiesaikoina pystyä tarvittaessa juoksemaan lujaa pakoon tai jäädä puolustautumaan ja taistelemaan henkemme edestä.
Lyhytaikainen stressi saa sinut paitsi tarmokkaaksi, energiseksi ja tehokkaaksi, se on myös oivallusten ja avoimuuden mielentilaa, kykyä olla nykyhetkessä läsnä, toimintaan virittymistä ja iloa.
Stressi on elimistön mekanismi, joka aktivoituu tarvittaessa ja normaalisti lakkaa levon ja palautumisen myötä.
Vaikka nykyään joudumme harvemmin pakenemaan villipetoa, kehomme “taistele tai pakene” -mekanismi käynnistyy stressaavissa tilanteissa samalla tavalla.
Kehommehan ei tunnista stressin lähdettä, vaan voimme kokea samanlaisen reaktion mm. ennen esiintymistä isolle ihmisjoukolle tai suorittaessamme työtehtävää jonka tiedämme jo etukäteen liian suureksi tai vaativaksi käytettävissä oleviin resursseihin nähden.
Pitkittynyt stressi
Pitkittyessään stressaava elämäntyyli, itsen ja ympäristön liian kovat vaatimukset alkavat ylikuormittaa meitä, mikäli rentoutumiselle ei jätä tarkoituksella tilaa.
Kun stressaavaan elämänvaiheeseen lisää vielä armottoman harjoittelun, keho kuormittuu entisestään. Tällöin suoritusta parantava ja eteenpäin vievä tila häiriintyy.
Tunnistatko itsessäsi tällaista?
Stressin kokeminen on hyvin yksilöllistä. Tilanne, joka on yhdelle kuormittava ja haasteellinen, toiselle tuskin huomionarvoinen.
Yksi pystyy sietämään ja toimimaan stressaavissa tilanteessa ja kääntämään sen eteenpäin puskevaksi myönteiseksi stressiksi. Toinen puolestaan lamaantuu paineiden alla.
Kehon joutuessa sietämään stressiä liian pitkään, tunnet sen ensin väsymyksenä ja takkuilevana suorituksena.
Myöhemmin mukaan liittyy muitakin fyysisiä oireita, kuten
- sydämentykytystä, rytmihäiriöitä
- hengitystahdin nopeutumista, pahimmillaan paniikkihäiriöön asti
- vatsan ja suoliston toimintahäiriöitä, kuten ummetusta, ripulia, huonoa ruuansulatusta ja siitä johtuvaa vatsan turvotusta
- lihaskireyksiä eri puolilla kehoa: alaselässä, leukaperissä, niska-hartiaseudulla
- immuunijärjestelmän toimintahäiriöitä; jatkuvaa sairastelua ja väsymystä, toistuvia tulehduksia
- mielen levottomuutta, keskittymisvaikeuksia ja alakuloisia ajatuksia
Kärsitkö yhdestä tai useammasta oireesta? Vedä käsijarrusta, nyt!
Jos omat voimat eivät enää riitä ulospääsyyn, ota yhteys lääkäriin. Heti.
DIY stressinlievitys
Stressinpurku uppoutumalla kovatehoiseen ja kuormittavaan liikuntaan ei näin ollen ole mahdollista. On siis uskallettava rikkoa kuormittava elämäntyyli järjestämällä itselleen aikaa rentoutua ja irrottautua stressiä aiheuttavista tekijöistä.
1. Liikunta:
matalatehoinen liikunta, kuten esim. rauhallinen kävelylenkki metsässä huoltaa kehoamme ja palauttaa toimintakykymme.
Mikäli stressinaiheuttajia on haastavaa tai jopa mahdotonta poistaa elämästä kokonaan, sinun on ehkä opeteltava hallitsemaan oma reaktiosi stressin aiheuttajiin.
2. Hengitysharjoitukset ja meditaatio:
Hengitysharjoitukset toimivat apuna siinä hetkessä, kun tilanne tuntuu karkaavan käsistä. Kun elimistö pyrkii nostamaan stressitason taivaisiin taistelua tai pakenemista varten, on hyvä pysähtyä ja vetää henkeä.
Ratkaisut syntyvät luovuuden ja rentouden tilassa
Hengitysharjoitusten, syvähengityksen ja joogan avulla voit opetella hallitsemaan kehon reagointia, jolloin sinulle jää mahdollisuus pakenemisen tai taistelun sijaan löytää tilanteeseen sopiva ratkaisu.
Ratkaisut syntyvät luovuuden ja rentouden tilassa.
3. Riittävä uni:
uni on avainasemassa stressinhallinnassa. Levossa elimistö elpyy ja palautuu sekä vastustuskyky vahvistuu.
Hyvin levänneinä olemme myös mieleltämme vahvempia kohtaamaan stressaavia tilanteita.
4. Terveellinen ruokavalio:
ravinto on yksi kolmesta kulmakivestä stressinhallinnassa, mutta älä anna sen olla uusi stressinaihe. Ruoansulatuselimistö toimii jouhevasti silloin, kun elimistö ei ole jatkuvassa tasiteluvalmiudessa.
Jos siis kärsit oudoista suolisto-ongelmista, vilkaise ensimmäisenä kalenteriisi: onko siellä riittävästi tila palautua, nollata ja rentoutua vai onko vapaa-aikasikin aikataulutettu minuutilleen?
Anna ruuan siis olla nautinnon, ei stressin lähde.
Entä jos..?
Mikäli näistä ohjeista ei mikään toimi, harkitse ammattiapua. Ei ole mikään häpeä myöntää, että on tullut haalineeksi liikaa töitä tai että elämässä on nyt juuri niin paljon stressaavia tapahtumia, että olet menettämässä tai olet jo menettänyt elämänhallinnan.
Paljon on kuitenkin tehtävissä jo ennen ammattilaisen väliintuloakin. Mikä on sinun mielestäsi paras keino irrottautua arjen pyörityksestä?
Entä onko sinulla jokin rutiini jonka otat käyttöösi silloin, kun elämä alkaa kulkea hallitsematonta rataa?
Jaa se meillekin!
Tai anna ohjat meille ja tule lataamaan akkujasi:
