Miten flunssasta eroon luonnonmukaisella tavalla?
Ärsyttävä kausiflunssa tekee tuloaan, olo on tukkoinen ja nenäliinoja kuluu. Tällaisilla fiiliksillä lähdin kokeilemaan Lahden Suolahuoneen hoitoa, jonka kerrotaan helpottavan juuri tällaisia, alkavan flunssan oireita. Suolaa on meillä Suomessa totuttu välttämään ruuan laitossa, mutta voiko sillä olla myös terveysvaikutuksia?
Lahden Suolahuone sijaitsee Vuorikadulla, aivan keskustan tuntumassa kuitenkin keskustan hälinän ulottumattomissa. Astuin sisään viihtyisään tilaan, jättäen arjen oven ulkopuolelle. Toivoin todella, etten ollut viivytellyt liian pitkään ja että hoito tehoaisi.
Minut otti vastaan Milla-Mari, joka esitteli paikan ja varsinaisen suolahuoneen puhaltimineen. Lahden Suolahuone on viihtyisä ja hiljainen tila, jossa tunsin viihtyväni heti ovesta sisään astuessani. Lyhyen esittelyn jälkeen sain pukeutua vaaleanpunaiseen kaapuun ja halusin astella sisään paljain jaloin. Vaihtoehtona olisi toki ollut mennä huoneeseen sukat jalassa.
Suolahuoneeseen asteltiin lasioven kautta ja se oli, nimensä mukaisesti, vuorattu lattiasta kattoon saakka suolalla. Seinillä ja katossa oli valkoista kidettä paksuna levynä, lattialla irtonaista suolaa joka tuntui varpaissa aivan meren hiekalta.
Mmm. Tähänhän voisi tottua!
Istuin siis tuolille ja puhallin laitettiin hurisemaan ja saostamaan ilmaa hiljalleen sakeaksi hienojakoisesta suolasta.
Olo oli niin merellinen ja rentouttava että vaivuin päiväunille.
En tiedä kuinka pitkään ehdin horrostella, kun havahduin suolapuhaltimen äänen lakkaamiseen. Hoitoaika, 40 minuuttia, meni todella nopsasti. Rentouttava vaikutus, check, iho pehmeä kuin vauvan peppu, check, mutta entä ne flunssan oireet? Olin joko ajoissa liikenteessä tai tapasin ohimenevän pikkuflunssan mutta olo koheni jo kahden kerran jälkeen.
Vaikka suolahuonehoidon vaikutuksista ei olekaan lääketieteellistä näyttöä, on hoito miellyttävää ja monet minun lisäkseni väittävät saavansa siitä avun alkavan flunssan oireiden taltuttamisessa ja erilaisten hengitystie- ja iho-oireiden helpottamisessa. Suolahuonehoitoa on tutkittu Suomessa ja muualla maailmassa, Suomessa tietoa löytyy kuitenkin vielä niukasti.
Suolahuonehoito on myös pieni irtiotto arjesta, hiljainen hetki itseä varten. Jätin matkapuhelimeni huoneen ulkopuolelle, jo pelkästään se auttoi keskittymään hetkeksi irtautumiseen työasioista. Ajatus siitä, ettei puhelin voi häiritä oli samanlainen, kuin mitä SaunaYogassakin.
Lue lisää: Aikuisten unikoulussa
Huoneen vaimeat äänet sekä koneen hiljainen hurina ovat rentouttava kokemus ja talvikuiva ihonikin piti suolan kosteuttavasta vaikutuksesta. Omalta osaltani lämmin suositus suolahuonehoidolle, rentouttavaa ja virkistävää, ennen kaikkea luonnollista ja miellyttävää!
/Elina


