Elämän suorittamisesta oman näköiseen elämään
Suorittamiseen on helppo koukuttua, onhan se väline tehokkuuteen ja menestykseen. Täyttyykö sisällä oleva tyhjyys kuitenkaan ruksimalla tehtävälistaa?
Olen Elina, syntyperäisesti Lahest. Olen etsinyt paikkaani sekä pohjoisilta että eteläisiltä leveysasteilta, tällä hetkellä kuitenkin olen asettunut Hollolan Tiilikankaalle jossa asumme perheeni kanssa.
Meitä on neljä: mieheni lisäksi poika ja tytär. Perheeni on voimavarani nro1, vaikka usein koenkin riittämättömyyden tunnetta tasapainoillessani yrittäjän ja perheenäidin roolien välillä.
Elämääni on leimannut pitkään suorituskeskeisyys. Olin jo kerran löytänyt täydellisen työpaikan jossa työsuoritus tehdään ja mitataan checklistojen avulla.
Kun listalla olevat tehtävät oli suoritettu, lähdettiin himaan. Perfect! Tämän päälle työyhteisö joka oli dynaaminen, iloisen hullu ja kansainvälinen. Yksikään päivä ei muistuttanut edellistään.
Samaan aikaan, B-suunnitelmanani, pidin ryhmäliikuntatunteja. Tämän mahdollisti epäsäännöllisen vuorotyön vapaapäivät jolloin kohdistin kaiken ylimääräisen energiani ryhmäliikuntatuntien pitämiseen, suunnittelemiseen, kouluttamiseen ja kouluttautumiseen.
Tämän puolestaan mahdollisti kuntosali jossa olin töissä. Salilla osattiin hyödyntää työntekijöiden tietotaitoa sen omassa, sisäisessä koulutusjärjestelmässä.
Kyllä, kaksi työtä, kymmeniä eri työnantajia yhtäaikaa, tuhansia ryhmäliikunnan parissa vietettyjä tunteja, yhtä paljon hotelleissa vietettyjä öitä.
Myös esimieheni onneksi tajusivat yhdistelmän olevan vahvistava, ei työsuoritusta heikentävä kombo.
Ei, kynttilä ei palanut molemmista päistä. Näiden kahden työn kombinaatio hipoi täydellisyyttä. Toinen vaati täydellistä läsnäoloa mutta vain työajan verran, toinen taas vaati lyhyen suorituksen ja valmistelun sitä varten työajan ulkopuolella.
Tämän yhdistelmän ansiosta jopa perhe-elämän yhdistäminen kahteen työhön oli täysin mahdollista.
Perfektionisti on mitä, ei kuka
16 vuotta tällaista ei voi kuitenaan olla jättämättä jälkiään. Usko pois: tiedän, miten helppoa on suorittaa työtä, vapaa-aikaa, elämää. Rasti ruutuun, check, homma hoidettu. Helppoa, eikö vain?
Järki sanoisi että näinhän sen kuuluu mennäkin ja vain suorittamalla saa tehtyä kaiken haluamansa. Järki, joka kehottaa menemään virran mukana ja haalimaan ympärilleen omaisuutta; talon, auton, tavaraa, ulkomaan matkoja, symboleja jotka osoittavat asemasi ja arvosi.
Yhteiskuntakin hyväksyy tämän ja kannustaa talouskasvuun. Haluat aina vain enemmän koska sä voit ja haluat. Ja haluathan sinä.
Suorittamisen keskellä uhkaa kuitenkin unohtua yksi tärkeä juttu. Se, kuka olet on jotain muuta kuin se mitä teet tai mitä olet ympärillesi onnistunut haalimaan.
Riittämättömyyden tunne ei täyty silllä, että keräät meriittejä ja palkintoja todistaaksesi muille, että olet arvokas ihminen.
Vaikka olisitkin suosittu ja menestynyt muiden silmissä, se ei tule koskaan riittämään sinulle sillä aina (tarkoitan: aina) löytyy joku joka on sinua suositumpi, rikkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, koulutetumpi sekä parempi puoliso ja äiti.
Järki kehottaisi haalimaan ympärilleen omaisuutta; talon, auton, tavaraa, ulkomaan matkoja, symboleja jotka osoittavat asemasi ja arvosi.
Maaliviiva loittoneekin aina vain kauemmas vauhdin kasvaessa. Sisällä oleva tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne ei tule täytetyksi.
Tämän tajuaminen oli alkusysäys sille, että halusin itse hengästyttävästä kehäjuoksusta eroon. Minä en olekaan syntynyt suorittajaksi, vaan minusta oli muovautunut sellainen. Annoin sen tapahtua, koska en ollut pysähtynyt kertaakaan miettimään miksi juokseminen meriittien perässä on minulle niin tärkeää.
Miksi kysyttäessä “Kuka olet?” vastaukseni ei ole ollut “kuka” vaan “mitä”.
Irtipäästäminen
Suorittamiseen on helppo koukuttua ja ymmärrän täydellisen hyvin miksi. Suorittamisella pärjää elämässään ja ymmärrän täydellisen hyvin miksi.
Ehdottomuuksiin ja musta-valkoisiin mielipiteisiin on on helppo tarttua ja antaa niiden ohjata. Käsky on helpompi ottaa vastaan kuin toive.
Ymmärrän myös enemmän kuin hyvin, kuinka tyhjäksi olonsa voi silti tuntea, kun elämä silti tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Kaikki on hyvin millä tahansa mittapuulla, mutta jokin silti puuttuu.
Ota tavaksesi pysähtyä joka päivä kysymään itseltäsi mitä tänään syvällä sisimmässäsi kaipaat. Mikä on se asia, mikä jäisi jäljelle kaiken muun kadotessa?
Opettele kuulemaan se ääni joka puhuu kaikkein lempeimmällä ja hyväksyvimmällä äänellä.
Se ääni ei käske, painosta tai syyllistä, vaan kuiskaa.
Tiedäthän, mitä sinun pitää tehdä kuullaksesi kuiskauksen?
