yhteistyössä

Testissä: Samson AirLine 88x AH8 Fitness Headset

|| Kaupallinen yhteistyö Monexhuvix kanssa ||

Ryhmäliikuntaohjaajan työssä on oleellista pystyä kuuluvasti ohjaamaan sekä liikkumaan vapaasti yhtä aikaa. Tämä asettaa äänentoistolle aivan erityislaatuisia vaatimuksia.

Ryhmäliikuntatunnit saattavat siis edellyttää liikkumista ja puhumista yhtäaikaisesti hyvinkin erilaisissa asennoissa. Yksi tärkeimmistä työvälineistä ryhmäliikuntatunnin ohjaajalle on mikrofoni ja headset, joka pysyy päässä myös reippaassa liikkeessä, kuten esim. rangan rullauksissa, kierroissa ja taivutuksissa.

Mikrofoni on ergonomian kannalta oleellinen työväline varsinkin ohjatessa suuria ryhmiä.

Mikrofonin tulee istua kantajalleen ja pysyttävä päässä myös silloin, kun pää on alaspäin. Sen on sallittava laajat liikkeet ja nopeat siirtymiset liikkeestä toiseen samalla antaen suullisia ohjeita.

Mikrofoni, jossa on erikseen panta ja lähetinosa, ei sovellu tällaiseen ohjaustyöhön kovinkaan hyvin. Pannan ja lähetinosan välinen johto hidastaa siirtymiä ja hankaloittaa liikkumista, kuten vaikka rullauksia takertumalla selkään.

Ohjaaja monesti sopeutuu tällaiseen ja aivan suotta.

Kun minulle sitten esiteltiin johdoton versio, Samson Airline 88 -headset, tiesin sitä kokeiltuani löytäneeni parhaan mahdollisen työvälineen!

Samson Airline 88x

Olen kokeillut kolmenkymmenen ohjausvuoteni aikana monenlaisia mikkejä ja vain harvat niistä pysyvät mukana menossa vaativilla tunneilla. Barre, tanssi- ja joogatunnit ovatkin mikrofonin tulikaste.

Tässä Samson on mahdollistamassa Barre-kokemuksen asiakkaillemme.

Johdoton Samson Airline vastaa kaikkiin vaatimuksiini myös näiden tuntien ohjaamisen suhteen. Headset istuu päähän ja pysyy mukana liikkeessä heilumatta. Näin ohjeet kuuluvat myös silloin, kun pää liikkuu.

Headset oli ensi näkemältä outo, sillä siitä näytti puuttuvan kaikki säädöt, joita edeltäjässään (Samson 77) oli.

Ahaa! Headsetin onkin tarkoitus levätä niskaa vasten.

samson airline 88 fitness headset

Kuva on maahantuojalta.

Pantaosa on umpimuovia, mutta sitä voi varovasti taivutella hyvän istuvuuden saavuttamiseksi. Henkilökohtaisesti minulta meinasi usko loppua, kun aloin taivutella pantaosaa, mutta se suostui varovaiseen muotoiluun ilman voimaa.

testissa-samson-airline-88x-fitness-headset pantaosa

Koska lähetin on integroitu tähän pantaan, ei myöskään erillistä lähetintä tarvita, eikä näin ollen myöskään mikkivyötä.

Mikä vapaus!

Samson headset käyttö

Headset on yhteydessä vastaanottimeen bluetoothin avulla. Vastaanottimen teknisistä ominaisuuksista osaa ehkä maahantuoja ja valmistaja itse kertoa parhaiten.

Boksi näyttää tältä edestä

Samson Airline 88x fitness headset

..ja takaa. Vasemmassa reunassa oleva pieni reikä on virtajohdolle, isompi taas audiojohdolle.

Samson Airline 88x fitness headset

Meillä Zenanassa boksi on vielä liitettynä ulkoiseen äänikorttiin, sillä käytämme mikkiä myös streamaamiseen ja videointiin.

Boksin kuvat maahantuojalta.

Lataaminen

Samsonin toinen ominaisuus, jota kiittelen edelleen, on ladattava litiumakku. Headset on siis itsessään ladattava mukana tulevalla laturilla. Lataaminen kestää alle tunnin tyhjästä täydeksi ja latinki pitää ainakin meidän käytössämme 4 perättäistä tuntia.

testissa-samson-airline-88x-fitness-headset

Valmistajan mukaan lataus kestäisi 8 tuntia, mutta tätä emme ole testanneet käytännössä.

Zenanan headset on ollut käytössä nyt kolmen vuoden ajan ja akku on vaihdettu kertaalleen. Akun vaihtaminen kävi kätevästi pienen liittimen avulla, eikä siinä vaadittu lainkaan erityistaitoja.

Vedenkestävyys

Koska headsetissä on kiinteä akku, ei siinä myöskään ole ylimääräisiä rakoja, josta hiki pääsisi tihkumaan laitteen sisään ja pilaamaan sen kovassa käytössä. Headset onkin suunniteltu veden(/hien)pitäväksi. Lisää plussaa!

Varsinainen suun eteen ulottuva mikrofoniosa on tehty ruostumattomasta teräksestä ja se on kestänyt meidän käytössämme täysin moitteettomasti. Mikkiosaa voi säätää ja muotoilla, sillä se joustaa ja kääntyy suun eteen jouhevasti.

Meillä headset on ollut mukana mm. spinningissä, Pumpissa sekä vauhdikkailla tanssitunneilla, jossa hiki todellakin virtaa.

Heikkoudet

Yritin miettiä huonoja puolia, mutta mieleen ei rehellisesti sanoen tule yhtäkään.

Suosittelemme

Mikäli etsinnässäsi on ohjaajaystävällinen, hien ja reippaan meiningin kestävä headset, Samson Airline on juuri sitä.

Zenanan Samsonin on toimittanut lahtelainen Monexhuvix. Lämmin suositukseni ja kiitos myös ripeästä ja henkilökohtaisesta palvelusta Sami Yrjönmäki.

Samankaltaiset artikkelit