Kysytäänkö sinulta koskaan: “Teetkö myös oikeita töitä?”

Liikunta- ja hyvinvointialalla on tänä päivänä paljon tunkua. Se on kasvava toimia, eikä se ole ihme: onhan hienoa olla osa alaa jossa omaa hyvinvointia voi laajentaa myös muiden saataville. Se, jos mikä on palkitsevaa tapa tehdä töitä!

Monien toimijoiden kirjo on asiakkaan kannalta loistojuttu. Valinnan mahdollisuuksia on yksilöllisestä valmennuksesta aina ryhmäliikuntaan ja ilmaisesta, matalan kynnyksen liikunnasta pitkiin ja sitouttaviin sopimuksiin suuressa kuntokeskuksessa.

Asikkaan kannalta tämä on tietenkin erittäin hyvä tilanne.

Liikunnan järjestäjän kannalta tämä on huomattavasti monimutkaisempi juttu. Liikunta-ala ja varsinkin kuntokeskukset eivät kuulu minkään työehtosopimuksen (TES) piiriin. Olemme tässä tilanteessa siksi, että liikuntaryhmien ohjaaminen ei edelleenkään ole kaikille pääasiallinen tulonlähde, vaan sitä pidetään yleisesti sivutoimena ja B-suunnitelmana. Ammattimaisuus on, hyvistä yrityksistä huolimatta, edelleen pahimmillaan nololla tasolla.

Kyllä, nololla! Miten muuten selität sen, että joku tarjoaa liikuntatunteja ilmaiseksi?

Onko kampaajasi milloinkaan kampanjoinut ilmaista leikkausta?

Miten liikunnanohjaaja elää, ellei hän ansaitse työstään silkkaa rahaa? Eräs kollegani kommentoi, ettei edes mainitse “jumppapirkon” töitä ansioluettelossaan.

Vaikka ryhmäliikuntaohjaajan työhön liittyy paljon vaatimuksia, edes ohjaajat itse eivät tunnista tai myönnä olevansa oman alansa huippuja! Tämä kyseinen kommentoija on muuten erittäin sitoutunut, täsmällinen, motivoitunut, monipuolinen, valovoimainen ja sitkeä työntekijä (terkkuja Iinalle!). Mikä näistä kyseisistä ominaisuuksista ei kelpaa tulla esitellyksi ansioluettelossa?

Omassa kaveripiirissa on useampikin ryhmäliikuntaohjaaja, jotka ovat tippaakaan liioittelematta oman alansa huippuosaajia, suosittuja ja sitoutuneita, isolla sydämellä työtään tekeviä, tunnit täyteen vetäviä ja vähintäänkin peruskoulutuksen alalle saaneita ammattilaisia.

Mikä sitten mättää?

Freelancer -ryhmäliikuntaohjaajana toimiessani olen törmännyt eri käytäntöihin saleilla.

Eräällä salilla palkka maksettiin tuurauksista pimeänä suoraan käteen.

Toisella salilla kollegalle ehdotettiin palkan vastineeksi rajatonta treenimahdollisuutta.

Kolmas ohjaajakollega ohjasi tunnin sairaana, koska hän ei saanut paikalle tuuraajaa. Jonkun oli tunti pidettävä ja hänet painostettiin siihen. Edelleen törmään työnantajiin, jotka eivät esim. maksa sairausloma-ajan palkkaa.

Ja nyt ei puhuta Kiinasta, vaan Suomesta 2020-luvulla. 

Kokematon ohjaaja joutuu kiperään tilanteeseen sopimusneuvotteluissa, mutta samaan aikaan hän palaa halusta päästä ryhmän eteen ja tositoimiin. Tällaisessa tilanteessa voi tulla sopineeksi vähän liikaa vähän liian vähällä.

Sitkeimmät jaksavat menoa vuoden, mutta viimeistään sen jälkeen ohjaaja alkaa olla väsynyt ja turhautunut. Ennen niin antoisa ja siisti työ alkaa muuttua työksi, jota tehdään myös silloin, kun ei oikein nappaisi.

Hän lähtee ohjaamaan tuntia myös silloin, kun muut lähtevät elokuviin tai festareille. Silloin, kun sairastaa. Silloin, kun oikeasti pitäisi oman jaksamisen vuoksi oikeasti jo himmata.

Ei kai missään muussa työssä ole näin?

Ryhmäliikuntaan keskittyneen yrityksen omistuspuolella aihe on työnantajanäkökulmasta se suurin kysymys. Koen, että meillä on tietynlainen velvollisuus sekä työntekijöitä että asiakkaita kohtaan.

Velvollisuus tuottaa palvelua kestävällä tavalla.
Velvollisuus toimia työnantajana kestävällä tavalla.
Velvollisuus myös itse kyetä nostamaan omasta työstä palkkaa.

Edellä mainituista syistä, palvelusta täytyy pyytää myös rahaa, joka kattaa kulujen lisäksi myös palkan. Ilmaiseksi ei pitäisi kenenkään lähteä antamaan itseään eikä edes halvalla.

Rakkaus lajiin ei ei ole riittävä syy antaa ilmaiseksi tai edes halvalla, vai mitä?

Rakkaudesta lajiin vai rahan takii?

– Antti Tapani

Mulle molemmat, kiitos!

Koska emme asu hillittömässä kivilinnassa, huristele töihin Jaguarilla, emmekä lennä lomalle yksityislentokoneella, voit olla varma, että rahasi päätyvät kulutukseen ja kiertoon ihan täällä kotimaassa.

Oletko muuten koskaan ollut surkealla ryhmäliikuntatunnilla? Minä olen!