Lentoemännän tarkistuslista, osa 2.
Lentokoneessa työskentelevällä on muistettavanaan liuta sääntöjä ja tarkistuslistoja liittyen lentokoneen turvalliseen operointiin.
Suurin osa näistä tarkistuslistoista on päivittäin toistuvia rutiineja. Osa listoista jää kokonaan tai osittain käyttämättä, sillä ne on tarkoitettu ainoastaan todella poikkeuksellisiin tilanteisiin tai sellaisten tilanteiden kehittymisen ennalta ehkäisemiseksi. Lue lisää >>
Listoja on kuitenkin oltava, sillä tilanteet, joissa tarvitaan ripeää toimintaa, tulevat kohdalle usein yllättäen. Silloin on äärimmäisen tärkeää olla valmiina askelmerkit, joita seuraamalla katkaistaan ei-toivottu tapahtumaketju.
Kuten elämässä yleensä, tapahtumaketjuilla on usein olemassa alkupiste, jonka jälkeen väärien päätösten ketju voi johtaa jopa suuronnettomuuteen.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa tällaisen tapahtumaketjun katkaisee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vältytään isommilta ongelmilta.
Elämän perusedellytys ei ole lentokorkeudessa itsestäänselvyys
Lentokone lentää “lentopinnalla” korkeudessa, jossa happea on tarjolla vähän. Jotta hengittäminen matkustamossa onnistuu ilman lisähappea, matkustamo paineistetaan heti ovien sulkeuduttua.
Paineistuksen ansiosta ohut ilma pysyy koneen ulkopuolella ja koneen sisäpuolelle syntyy oma “ilmastonsa”, jossa voimme hengittää normaalisti, ilman happilaitetta.
Hätätilanteessa voi käydä niin hullusti, että kesken lennon paineistukseen tulee jostain syystä ongelmia ja happinaamari tipahtavat esiin. Olet varmasti seurannut ennen lentoa “safety demossa” miten silloin toimitaan?
Happinaamarin esiintulo tarkoittaa sitä, että naamari on saatava kasvoille muutamassa sekunnissa tai ensin katoaa arvostelukyky, sitten toimintakyky ja lopuksi tajunnan taso laskee aina kuolemaan saakka, mikäli lisähappea ei ole saatavilla.
Tärkein happinaamarin käyttöön liittyvistä lentoemännän säännöistä on se, että happinaamari laitetaan ensin itselle ennenkuin on edes teoreettiset mahdollisuudet varmistaa, että
- konetta lentävillä piloteilla
- työkavereilla
- kaikilla matkustajilla on maski kasvoillaan
Eli huolehtimalla terveen itsekkäästi ensisijaisesti omasta hapensaannista, jopa ennen omia lapsia, on edes teoreettisesti mahdollista auttaa myös muita.
Lentokoneessa tämän säännön ohittaminen voi johtaa tapahtumaketjuun, jolla on katastrofaaliset seuraukset.
Toimintakyky
Oletko ollut koskaan sellaisessa tilanteessa, jossa hapensaantisi estyy arvaamatta? Ehkä sukelsit liian syvälle tai vedit hengitysteihisi peukalonpään kokoisen karkin? Kestää vain muutama sekunti ja sen jälkeen kaikki muu paitsi happi ja hengitys lakkaa olemasta tärkeää.
Keskität kaiken ponnistelun vetääksesi seuraavan henkäisyn sisäänpäin.
Äkillinen hapenpuute korjataan.. hapella.
On myös tilanteita, jossa happikato kehittyy pikku hiljaa. Kun hapen määrä hengitysilmassa vähenee, syntyy hypoksia. Hypoksia on pelottava tila, jossa ihminen näyttää päällisin puolen olevan aivan kunnossa ja puhuu normaalisti, mutta toimintakyky alkaa dramaattisesti heiketä. Tämä tapahtuu lisäksi huomaamatta.
Klassinen, lentävän henkilökunnan koulutuksissakin käytetty esimerkki hypoksian seurauksista on tämä FAA (Federal Aviation Administration) harjoitussimulaattorissa kuvattu tilanne, jossa pilotin tulee kuvailla ääneen mitä pelikorttia kulloinkin pitelee kädessään.
Äänenlaatu on melko heikko, mutta erotat tapahtumien kehittymisen selvästi.
Saat nauraa, sillä tämä on harjoitustilanne ja vain simuloi aitoa. Aidossa tilanteessa en totta tosiaan haluaisi olla mukana.
Pilotin kannalta on tärkeää pitää omasta toimintakyvystä huolta ja varmistaa, että happi ja jaksaminen riittää fiksujen päätösten tekemiseen.
Muutama minuutti huonolla hapella johtaa lopulta yksinkertaistenkin asioiden virhetulkintoihin.
Millaiset edellytykset sinulla on varmistaa oman elämäsi pilottien ja kanssamatkustajien turvallinen matka?
Sinun kannaltasi katsottuna terve itsekkyys pitää sinut riittävässä hapessa ja toimintakykyisenä. Näin voit toimia arjessasi ja tehdä valtaosin hyviä päätöksiä. Energiatasosi on hyvä ja arkesi rullaa pääasiassa jouhevasti.
Siksi on tärkeää, että juuri sinä huolehdit ensisijaisesti omasta toimintakyvystäsi.
Vain huolehtimalla itsestäsi ja omasta toimintakyvystäsi, sinulla on edes teoreettiset edellytykset olla avuksi oman elämäsi piloteille, työkavereille ja matkustajille.
Ikävämpi tapahtumaketju lähteekin liikkeelle siitä, että oma toimintakyky heikkenee huomaamatta, hiipumalla ja pikku hiljaa. Jaksamattomuudesta tulee ikään kuin osa arkea ja niin tavallinen tunne, että alat pitää sitä asiaankuuluvana.
“En jaksa, en pysty, ei ole aikaa!“
“Four of spades, four of spades, right here!“
Tämän tapahtumaketjun edetessä elämästä katoaa suunta, mielekkyys ja ilo. Ketjun voi katkaista, mutta silloin täytyy tarttua siihen omaan happinaamariin ja hengittää happea, elämän perusedellytystä.
Lentoemännän säännöt sinun elämäsi lennolle
Muistilista, joka koostuu kolmesta säännöstä, katkaisee ei-toivotun tapahtumaketjun. Huomaa, että kaikkien kohtien ei tarvitse olla heti välittömästi tiptop, vaan aloita kierteen katkaiseminen vaikka heti, nousemalla ylös tuolistasi.
Kolmen kohdan muistilista:
- on tärkeää pitää kiinni liikkumisesta ja liikkeestä: vähennä ja tauota istumista, lisää jaloittelua, liikettä, liikuntaa. Kaikki liike, mikä vähentää istumista, on suorassa yhteydessä hyvinvointiin. Liikkuminen, joka tuottaa sinulle mielihyvää, heijastuu elämässäsi myös muihin.
- noudata säännöllistä ruokailurytmiä: aamupala, lounas ja päivällinen, välipalat: näin säilytät virkeytesi ja jaksat paremmin. Kun jaksat paremmin, vähenee tarve “pikavoitoille” eli verensokerin nostamiselle nopeilla hiilihydraateilla.
- lepää: vain levossa voit palautua rasituksesta. Lepääminen voi olla nukkumista, mielen tyynnyttämistä, kehonhuoltoa
Nämä kolme sääntöä on mahdollisia kaikille ja ihan omin voimin.
Mikäli kuitenkin kärsit jo valmiiksi arjen ja elämänvoiman “hypoksiasta”, kysy meiltä neuvoa, millaisilla muilla keinoilla saisit energiasi riittämään.
Itsestä huolehtiminen ei ole itsekkyyttä >>

Täältä luet lisää lentoemännän sääntöjä >>