Tyynen elämän periaatteet osa 5: Johtajuus ei ole vain auktoriteettia vaan palvelua

Moni ajattelee yhä, että johtajuus tarkoittaa kontrollia. Että mitä suuremmasta johtajasta on kyse, sitä enemmän hänen kuuluu tietää, määrätä, ohjata ja hallita.

Minulle johtajuus on vuosien varrella näyttäytynyt toisin.
Yhä useammin se on kykyä kuunnella ja kykyä antaa muille tilaa.

Stoalainen ajattelu muistuttaa, että emme voi hallita toisten ihmisten ajatuksia tai tunteita. Voimme hallita vain omaa toimintaamme. Tästä syntyy myös ajatus johtajuudesta palveluna: johtaja ei seiso muiden yläpuolella, vaan heidän rinnallaan. Juuri tästä ajatuksesta syntyy Tyynen elämän viides periaate: johtajuus ei ole auktoriteettia vaan palvelua.

Olen oppinut, että saadakseni asiat todella rullaamaan, minun on usein tehtävä vähemmän, ei enemmän. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että

– annan toisen puhua loppuun
– en täytä jokaista taukoa sanoilla
– kuuntelen ilman, että mietin samalla omaa vastaustani

Kun keskustelukumppanini kokee tulevansa aidosti kuulluksi, tapahtuu jotain olennaista. Puolustautuminen vähenee, ajattelu selkeytyy ja usein ratkaisut alkavat nousta esiin itsestään ilman, että minun tarvitsee tarjota valmiita ratkaisuja.

En ole olemassa siksi, että annan valmiin vastauksen. Olen olemassa mahdollistamassa tilan, jossa vastaukset voivat syntyä. Usein se, mikä estää meitä kuuntelemasta, ei ole ajan puute tai kiire vaan oma ego.

Tilan antaminen vaatii rohkeutta ja egon tunnistamista. Se vaatii luottamusta siihen, että minun ei tarvitse kontrolloida kaikkea. Hidas pohdinta ei ole aina tehottomuutta, vaan harkintaa. Kärsimättömänä ja kiireessä tehdyissä päätöksissä on harvoin enemmän laatua kuin rauhassa tehdyissä.

En pelkää menettäväni auktoriteettia, kun laitan egoni syrjään. Kun olen avoin toiselle, tapahtuu päinvastoin: yhteys vahvistuu. Kun annan toiselle tilaa kasvaa ja kukoistaa, meidän välisemme luottamus voi vahvistua. Egon tunnistaminen onkin yksi tärkeimmistä sisäisistä töistä, joita johtavassa asemassa olevan kannattaa tehdä.

Ego ja johtaminen

Egolla on ollut omassa elämässäni suuri rooli. Ego on se osa meistä, joka haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi ja tunnustetuksi. Se on inhimillistä, mutta samalla se voi olla ansa.

Johtaja voikin huomaamattaan ajautua egon ansaan. Usein se näkyy kolmessa tutussa ajatuksessa:

Olen oikeassa

Kun ego on ohjaksissa, kritiikki tuntuu henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Sen sijaan että pysähtyisi kuuntelemaan tai muuttaisi suuntaa, alkaa puolustaa itseään. Pian johtajalle ei enää kerrota huonoja uutisia ja sen seurauksena päätökset irtoavat todellisuudesta.

Kenen johtajan näet tekevän näin?

Olen kontrollissa

Ego rakastaa hallinnan tunnetta. Se näkyy mikromanageerauksena ja ylikontrollina, jossa muut eivät pääse kasvamaan. Ironisesti juuri tämä heikentää johtajan todellista vaikutusvaltaa ja lisää kuormitusta.

Oletko ollut joskus mikromanageeraajan silmätikkuna?

Olen johtaja

Kun rooli sulautuu identiteettiin, jokainen vastoinkäyminen tuntuu uhalta. Päätöksistä tulee keino suojella itseä, ei palvella tilannetta tai yhteistä suuntaa.

Tunnetko johtajan, joka loukkaantuu kun yrität puhua epäkohdista?

Egoa ei voi, eikä tarvitse, poistaa. Mutta sen voi oppia tunnistamaan.

Tarvitaanko hyvään johtajuuteen egoa?

Lyhyt vastaus on: kyllä, mutta ei ohjaamaan kaikkea.

Ilman egoa johtaja ei uskalla ottaa vastuuta, tehdä päätöksiä tai astua esiin silloin, kun suuntaa tarvitaan. Ego antaa rohkeutta ja kestävyyttä. Se saa sanomaan: “Minä pystyn tähän.”

Ongelmat alkavat vasta silloin, kun ego ottaa ohjat käsiinsä. Kun päätöksiä ohjaa tarve näyttää pätevältä, olla oikeassa tai säilyttää kontrolli, johtajuus alkaa palvella enemmän johtajaa kuin yhteistä asiaa.

Hyvä johtaja ei ole egoton, vaan egotietoinen. Hän tunnistaa, milloin ego pyrkii ohjaamaan, ja osaa astua sivuun silloin, kun tilanne vaatii kuuntelemista, harkintaa ja tilan antamista muille.

Ego on työkalu.
Parhaimmillaan se rohkaisee ja vie eteenpäin.
Pahimmillaan se muuttuu vallankäytön välineeksi.

Ego tarttuu helposti johtajuuden, yrittäjyyden ja asiantuntijuuden rooleihin. Siksi juuri sinun on erityisen tärkeää tunnistaa oma egosi.

Kun ajattelet tehtävääsi palveluna, sinulla on edellytykset myös viedä tehtävä maaliin.

Muut Tyynen elämän periaatteet

Tyynen elämän periaatteet koostuvat useammasta postauksesta. Kyseessä on postaussarja, johon kannattaa käyttää hieman aikaa ja antaa kunkin periaatteen sulaa. Kaikkea ei tarvitse yrittääkään omaksua kerralla.

Klikkaa otsikkoa ja lue lisää:

  1. Johda ensin itseäsi
  2. Erota, mihin voit vaikuttaa ja mihin et
  3. Rauha on tarttuvaa
  4. Vaikeudet ovat harjoitus
  5. Johtajuus ei ole auktoriteettia, vaan palvelua
  6. Kiitollisuus pitää mielen kirkkaana (julkaistaan myöhemmin)
  7. Rehellisyys on sisäinen kompassi (julkaistaan myöhemmin)
  8. Rohkeus on toimintaa pelosta huolimatta (julkaistaan myöhemmin)
  9. Kuuntele enemmän kuin puhut (julkaistaan myöhemmin)
  10. Muutos on luonnollista (julkaistaan myöhemmin)

Yhteenveto

Johtajuus ei synny vallasta, vaan luottamuksesta. Kun kuuntelet aidosti ja annat tilaa, ihmiset kokevat tulevansa nähdyiksi. Johtaja ei loista yksin vaan hän palvelee, jotta muut voivat loistaa.